Helsingin thaiyhteisö ymmärtää seksipalveluja tarjoavia thaihierojia
Julkaistu: 29.8.2007 20:50
Juhani Mykkänen
helsingin sanomat
Helsingin thaimaalaiset eivät hätkähdä maannaistensa harjoittamaa seksipalveluiden myyntiä thaihierontapaikoissa. Helsingin Sanomien testiryhmäläiset vierailivat elokuun aikana 30 thaihierontapaikassa, joissa kaikissa tarjottiin seksiä. Selvityksen tulos uutisoitiin sunnuntaina.
Thaimaalaissyntyinen Niramon Thanuddhanusilp ei näe mitään syytä kiistää asiaa. "Olitte keränneet faktoja, jotka on pakko myöntää."
40-vuotias Thanuddhanusilp muutti Suomeen viisi vuotta sitten. Silloin hän avioitui täkäläisen miehen kanssa. Sittemmin hän on julkaissut keittokirjan ja istunut kaksi vuotta Finnish Thai Associationin hallituksessa. Nykyään hän on thairavintolan kokki.
Thanuddhanusilpin mukaan ihmisiä ei luokitella pääkaupunkiseudun thaiyhteisöissä sen mukaan, mitä kukin tekee. "Kunnioitamme toisiamme, erityisesti täällä. Ihmisillä on niin monia syitä tehdä sitä, mitä tekevät."
Hänen mielestään thaihierontaa harjoittavat naiset eivät myöskään vahingoita muun yhteisön mainetta, sillä toiminta ei ole laitonta.
"Thaimaassa prostituutio on kielletty ja sen harjoittamista hävetään. Täällä seksipalvelujen myyminen on sallittua ja paikallisten asenne myönteisempi. Nämä asiat saavat ihmiset tuntemaan olonsa paremmaksi."
Thanuddhanusilp kertoo monen thaitaustaisen olevan töissä ravintoloissa, siivoojina tai hierojina. "Kieli on ylivoimaisesti suurin este saada muita töitä. Mutta monet thaimaalaiset päätyvät opiskeltuaan liike-elämäänkin. Suomalaisen yhteiskunnan ei pidä muuttua, meidän pitää sopeutua."
24-vuotias Warakorn Iamruang istuu omistamansa thairavintolan pöydässä ja katsoo hymyillen silmiin. Iamruang pyörittää Eerikinkadulla sijaitsevaa Orchidia yhdessä isoveljensä kanssa.
Suomeen hän muutti 14 vuotta sitten äitinsä ja tämän suomalaisen miehen kanssa. Vanhemmat asuvat yhä tyytyväisinä Tampereella.
Iamruangin mielestä Suomessa on helppo elää. "Työtönkin saa täällä sosiaaliapua. Varsinkin suomea osaava pärjää kyllä. Mutta esimerkiksi serkulla on vaikeampaa. Hän tuli vasta meille kokiksi Thaimaasta, ja yhteiskunta on hyvin erilainen."
Myös Iamruang mainitsee siivouksen ja ravintola-alan thaimaalaisten vakiotöiksi. Thaihierontaa hän pitää iäkkäämpien naisten ammattina, johon liittyvät seksipalvelut toiset hyväksyvät ja toiset eivät.
"Jotkut suomalaisetkin ajattelevat, että ne ovat vain seksipaikkoja, mutta kyllä se on ihan normaalia työtä. Ihminen ilman koulutusta voi tehdä sitä elääkseen. Ei se ole väärin, on täällä muitakin hieromalaitoksia."
Iamruang ei osaa sanoa, ovatko thaihierontaa työkseen tekevät naiset tyytyväisiä. "Varmaan ovat, jos tykkäävät siitä. Mutta ei heillä taida aina olla valinnan varaa."
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment