Tilastoja

Kotimaa 10.8.2007


Yllättävän moni jää tyhjän päälle

Nuorille pitäisi olla koulutuksellinen seurantajärjestelmä ainakin 20-vuotiaaksi asti, vaatii Länsi-Suomen lääninhallituksen sivistystoimentarkastaja Erik Häggman.
Oppivelvollisuuden päättyessä yllättävän suuri osa nuorista jää peruskoulun jälkeen tyhjän päälle, kun eivät itse osaa hakeutua sopivaan koulutukseen, eikä mikään virallinen taho ole heitä siihen enää patistamassa.

Erik Häggman puhuu jopa koulutuspoliittisesta heitteillejätöstä.

Suomeen tarvitaan hänen mielestään seurantajärjestelmä, jolla nuoria seurattaisiin 20-vuotiaaksi asti. Se tarkoittaisi, että aina olisi tarjolla vaihtoehtoinen ratkaisu - oli se sitten työpaja, oppisopimus, moduulioppiminen tai työssä oppiminen.

Esimerkiksi Tanskassa toisen asteen oppilaitoksella on velvollisuus ilmoittaa opiskelijan kotikuntaa, jos opiskelija on keskeyttänyt opintonsa.

Kotikunnan tulee tarjota nuorelle vaihtoehtoisia ratkaisuja vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Kaikki eivät näy tilastoissa

Nyt alle 25-vuotiaista nuorista melkoinen osa jää vaille minkäänlaista ammatillista pätevyyttä. Peruskoulun jälkeen vuosittain noin 3 000 jää vaille opiskelupaikkaa ja heistäkin, jotka sen saavat, liian moni keskeyttää. He eivät välttämättä näy edes työttömyystilastoissa.

Häggmanin selvityksen mukaan työttöminä olisi noin 52 000 ja kaikkien systeemien ulkopuolella noin 42 000 nuorta. Selvitys perustuu vuoden 2004 tietoihin.

"Luvut ovat yllättävän suuria. Lisäksi noin 60 000 on työelämässä pelkästään lukion tai peruskoulun pohjalta. Se on aikamoinen määrä ihmisiä, joilla ei ole tulevaisuuden vaatimaa toisen asteen ammatillista osaamista", huomauttaa Häggman.

Häggman aikoo tehdä vielä tarkemman selvityksen siitä, missä ja millä systeemien ulkopuolelle jäävät nuoret elävät.

"Osa elää varmaan vanhempien tuella ja osa toimeentulotuella", hän toteaa.

Nuoret ei itse välttämättä ole valinneet ulkopuolisuutta vaan ovat eri syistä ajautuneet siihen. "Oleellista on, ettei kukaan ole aktiivisesti tarjoamassa vaihtoehtoja."

Suomalaista koulutuskeskustelua dominoi Häggmanin mukaan näkökulma, jossa koulutus nähdään yhtenä jatkumona peruskoulusta toisen asteen ammatillisen koulutuksen kautta työelämään. Kaikki poikkeamat nähdään negatiivisina ja häiriötekijöinä.

Virallisen koulutuspolitiikan tavoitteena on, että pitää valmistua nopeasti ja päättää aikaisin koulutuksen määränpää. Toisaalta kansainvälisesti arvostetaan elinkäistä oppimista, muuntuvuutta, laajaa ja yleistä osaamista ja liikkuvuutta.

Häggman uskoo nuorten aistivan tämän ristiriidan ja se on omiaan hämmentämään tilannetta.

Hätkähdyttävä havainto

Oulun opetustoimen päällikkö, nyt seutuhallinnon selvitysmiehenä toimiva Pekka Pasanen törmäsi lukuihin hakiessaan perustietoa peruskoulun jälkeisen koulutuksen kehittämiseen Oulun seudulla.

"Häggmanin paperi oli ensimmäinen, jossa asia tuli näin selvästi esille."

Pasaselle kelkasta jääneiden suuri määrä oli hätkähdyttävä havainto. Toki ilmiön olemassaolo oli tiedossa ja ongelmia on pyritty tasoittamaan järjestämällä erilaisia määräaikaisia projekteja,mutta ne ovat Pasasen mukaan enemmän seurauksien kuin itse syyn hoitamista.

Oleellista Pasasen mielestä on se, ettei kukaan kanna selkeästi vastuuta tästä ulkopuolelle jäävien joukosta.

"Peruskoulussa vastuukysymykset ovat kyllä hyvässä järjestyksessä, kun kunta vastaa perusopetuksesta. Toisen asteen koulutuksessa jokainen kunta hoitaa oman lukionsa, kuntayhtymä hoitaa oman ammatillisen koulutuksensa, mutta ne jotka eivät ole kenenkään kirjoilla, niistä ei kanna kukaan huolta."

Liisa Laine