Monday, February 13, 2006

Aktiivinen katsoja

Minua on pitkään hiertänyt eräs televisioon liittyvä asia. Kaukovarjostimessamme esitetään nykyään valtavat määrät jos jonkinlaista kilpailua ja visailua, otetaan vaikkapa Idols tähän sopivana esimerkkinä. Näissä ohjelmissa katsojilla on mahdollisuus osallistua kisaan soittamalla tai lähettämällä tekstiviestejä, yrittäen vaikkapa vaikuttaa positiivisesti suosikkikilpailijansa menestykseen. Puhelinäänestysten tuloksia pyöritellään ja pohditaan, joku kilpailija putoaa ja sitten kohta taas äänestetään uudestaan kisan jatkuessa.

Totta, katsoja osallistuu. Tiedä vaikka onnistuisi oikeasti vaikuttamaan. Eivät ne tulokset ole tuulesta temmattuja tai manipuloituja, no way! Osallistuva katsoja tietyllä tavalla antaa ohjelmaan lisää sisältöä, tekee ohjelmaa kimpassa juontajien ynnä muiden kanssa.

Mikäs minua sitten hiertää? Se, että katsoja laitetaan tekemään ohjelmaa ja sen lisäksi katsoja laitetaan myös maksamaan siitä, että tekee ohjelmaan sisältöä. Ei mene minun kaaliin! Tuotantoyhtiönhän pitäisi maksaa jokaiselle äänestäjälle, sillä ilman heitä ei olisi koko kilpailua. Vähintään sen osallistumisen tulisi olla ilmaista.

No mutta, homma pyörii hyvin ja näin on aina tehty. Eihän me nyt voida alkaa siitä maksamaan, että ihmiset soittaa tänne, on niin kauheesti kuluja ja kaikkea. Formaatin omistajallekin pitää maksaa ja näille puolijauhoisille juontajille. Ja ne katsojat nyt vaan on niin tyhmiä, että maksavat ja maksavat ja maksavat.

En ole ikinä äänestänyt yhdessäkään telkkarikisassa :)

Lainaan lopuksi Radiopuhelimia, yhtye kommentoi visailuja aika mojovasti:

"Voit voittaa mahdollisuuden voittaa uuden mahdollisuuden."


(en muista kappaleen nimeä, lisään sen tähän sitten joskus)
ed: "Hullun opetus" oli tuo kappale.


(miljonäärikuva från tv.dojo.fi)

5 comments:

  1. Tai CMX:

    Soita ja tilaa kullattu tuhatkuusisataasivuinen esite,
    jossa on tupsut nurkissa.
    Lisäksi osallistut arvontaan jossa voit voittaa itsesi.

    http://www.cmx.fi/levyt/single/teksti.php?teksti=negatiivinen.html

    ReplyDelete
  2. Yrjänä yrittää olla viksumpi, mutta tuossa tekstissä yllättävän epämystinen. Jaa, se onkin b-buoli...

    ReplyDelete
  3. Hehe, toi soittopeli-kuva olis vielä parempi äänien kanssa :D Voisitkin kirjoittaa seuraavan postauksen aamuisesta Conan-haastiksesta, muistanet vielä miten katastrofaalinen se oli?

    Hyvää ystävänpäivää <3
    Ps. muista kukat!

    ReplyDelete
  4. Se ois pitäny ottaa nauhalle, sen verran oli unta silmissä. Ja täytyy ymmärtää toimittajaressukkaa, kun on tuollainen stara vieraana, niin siinä saattaa lähteä hieman ylikierroksille. Hän selvästi yritti hoitaa homman 200 %, mikä näkyi sitten siinä, että yksi lause englantia kääntyi kahdeksi lauseeksi suomea. Pahus soikoon, hänhän ylitti itsensä :D

    ps <3

    ReplyDelete
  5. Ai nii, mä sain tosta voitto-kuvasta sellasen version missä on kaksi t-kirjainta. mutta en ehtiny laittaa tänne, ehkä pitää vaihtaa kuva vielä :)

    ReplyDelete