Helsingin thaiyhteisö ymmärtää seksipalveluja tarjoavia thaihierojia
Julkaistu: 29.8.2007 20:50
Juhani Mykkänen
helsingin sanomat
Helsingin thaimaalaiset eivät hätkähdä maannaistensa harjoittamaa seksipalveluiden myyntiä thaihierontapaikoissa. Helsingin Sanomien testiryhmäläiset vierailivat elokuun aikana 30 thaihierontapaikassa, joissa kaikissa tarjottiin seksiä. Selvityksen tulos uutisoitiin sunnuntaina.
Thaimaalaissyntyinen Niramon Thanuddhanusilp ei näe mitään syytä kiistää asiaa. "Olitte keränneet faktoja, jotka on pakko myöntää."
40-vuotias Thanuddhanusilp muutti Suomeen viisi vuotta sitten. Silloin hän avioitui täkäläisen miehen kanssa. Sittemmin hän on julkaissut keittokirjan ja istunut kaksi vuotta Finnish Thai Associationin hallituksessa. Nykyään hän on thairavintolan kokki.
Thanuddhanusilpin mukaan ihmisiä ei luokitella pääkaupunkiseudun thaiyhteisöissä sen mukaan, mitä kukin tekee. "Kunnioitamme toisiamme, erityisesti täällä. Ihmisillä on niin monia syitä tehdä sitä, mitä tekevät."
Hänen mielestään thaihierontaa harjoittavat naiset eivät myöskään vahingoita muun yhteisön mainetta, sillä toiminta ei ole laitonta.
"Thaimaassa prostituutio on kielletty ja sen harjoittamista hävetään. Täällä seksipalvelujen myyminen on sallittua ja paikallisten asenne myönteisempi. Nämä asiat saavat ihmiset tuntemaan olonsa paremmaksi."
Thanuddhanusilp kertoo monen thaitaustaisen olevan töissä ravintoloissa, siivoojina tai hierojina. "Kieli on ylivoimaisesti suurin este saada muita töitä. Mutta monet thaimaalaiset päätyvät opiskeltuaan liike-elämäänkin. Suomalaisen yhteiskunnan ei pidä muuttua, meidän pitää sopeutua."
24-vuotias Warakorn Iamruang istuu omistamansa thairavintolan pöydässä ja katsoo hymyillen silmiin. Iamruang pyörittää Eerikinkadulla sijaitsevaa Orchidia yhdessä isoveljensä kanssa.
Suomeen hän muutti 14 vuotta sitten äitinsä ja tämän suomalaisen miehen kanssa. Vanhemmat asuvat yhä tyytyväisinä Tampereella.
Iamruangin mielestä Suomessa on helppo elää. "Työtönkin saa täällä sosiaaliapua. Varsinkin suomea osaava pärjää kyllä. Mutta esimerkiksi serkulla on vaikeampaa. Hän tuli vasta meille kokiksi Thaimaasta, ja yhteiskunta on hyvin erilainen."
Myös Iamruang mainitsee siivouksen ja ravintola-alan thaimaalaisten vakiotöiksi. Thaihierontaa hän pitää iäkkäämpien naisten ammattina, johon liittyvät seksipalvelut toiset hyväksyvät ja toiset eivät.
"Jotkut suomalaisetkin ajattelevat, että ne ovat vain seksipaikkoja, mutta kyllä se on ihan normaalia työtä. Ihminen ilman koulutusta voi tehdä sitä elääkseen. Ei se ole väärin, on täällä muitakin hieromalaitoksia."
Iamruang ei osaa sanoa, ovatko thaihierontaa työkseen tekevät naiset tyytyväisiä. "Varmaan ovat, jos tykkäävät siitä. Mutta ei heillä taida aina olla valinnan varaa."
Friday, August 31, 2007
Iloinen tuli

Ai niin: poislähtiessä joku ohikulkeva tokaisi: "Se kuudes oli kyllä paras."
:D
Tuesday, August 28, 2007
Sähköä
Ilta=Sanomissa oli järkyttävä uutinen. Olen tällä kertaa ihan tosissani. Ja täytyy sanoa, etten minäkään ollut ajatellut tätä puolta asiasta, ja aivan selvää on, että YLE:n johtoportaassa vielä _helvetisti_ vähemmän.
Digiaika täyttää kaatopaikat jämätelevisioista
28.8.2007 06:59
Digikriitikko ja tietokirjailija Petteri Järvinen ärähtää käytyään Espoon Ämmässuon kaatopaikalla. Televisioille on jäteasemalla oma osastonsa, jonne ihmiset käyvät kippaamassa toimivia, vielä pari vuotta sitten erittäin arvokkaita vastaanottimia. Tilalle ostetaan tänä vuonna yli 350 000 taulutelevisiota.
- Tämä on järkyttävää tuhlausta. Ihmiset varmaan olisivat ostaneet taulutelevisioita muutenkin, mutta nyt kun tällainen takaraja on asetettu, niin ihmiset eivät käytä vanhoja televisioitaan loppuun.
Järvisen mukaan tähän on päädytty, koska digitelevisio on kerta kaikkiaan käytännöllisempi. Ei tarvitse pelata kahdella kaukosäätimellä, kun digiboksi on sisäänrakennettu uusissa malleissa. Hänen mukaansa valtaosa vaihtajista kääntyy kauppiaan puoleen ihan mukavuussyistä.
Järvinen pitää kummallisena, ettei kukaan ole teettänyt digihässäkästä ympäristöselvitystä.
- Minun mielestäni tämä on vuoden antiympäristöteko. Uusien laitteiden sähkönkulutus on moninkertainen, koko ilmiön sähkölasku vaatii varmaan muutaman uuden voimalan.
Mutta koska olen ammatiltani "nipottava y.o. elektroniikka-asentaja", niin minun on nyt puututtava tuohon Järvisen loppulausumaan. Sähkönkulutus ei nimittäin ole moninkertainen. Ainakaan, jos korvataan telkkari samankokoisella mallilla.
Vedin hatusta ensimmäisen mieleentulevan tv-merkin: Samsung; ja kävin sivuiltansa katsomassa 32-tuumaisen LCD-tv:n ja 32-tuumaisen putki-tv:n virrankulutukset. LCD 160W, putki 140W. Aika lähellä. Tsekataanpa vielä satunnainen digiboksi: 23 W. Heps, sehän meni 3 wattia yli vanhan telsun kanssa (okei, tuo oli tallentava malli. Ei-tallentava pärjännee reilulla kymmenellä watilla).
Tietysti jos samalla vaihtaa isompaan (naapurillakin on), niin silloinhan tehoakin tarvitaan enempi. 40 tuuman versio tuosta samasta telkusta vie 230 wattia. Ja sehän on 44% enemmän kuin sillä vanhalla 32-putkella, tai 29% enemmän kuin 32-putki+tallentava digiboksi -yhdistelmällä.
No, nämä olivat vain satunnaisia esimerkkejä. Luvut saattavat heitellä paljonkin, mutta lienee vaikea päästä esim. yli 200 prosentin ("moninkertainen").
Mutta! Loppuun vielä sormenheristystä ja kauhuskenaarioita:
Ja kukaan ei sitten enää mene tyhmyyksissään ostamaan plasmatelkkaria, eihän! Satunnainen 42" plasma: 380W. Hups, 136% enemmän kuin putki+boksi. Pienempiä plasmoja ei taida paljon löytyäkään, joten kattava vertailu on hieman vaikeaa. Vanhan tekniikan puolelta löytyy kyllä 42 tuuman projektio-tv (niitä ei nyt ainakaan kukaan enää osta), kulutus 210W - pienempi kieltämättä, mutta taas LCD:n kanssa aika samoissa. Eniwei, plasmassa on muitakin huonoja puolia kuin suurempi sähkönkulutus LCD:hen nähden... No, tämä menee ihan jaaritteluksi, lopetan siis nyt.

Monday, August 27, 2007
Sunday, August 26, 2007
Olen vihdoin saavuttanut jotain
Kepeä kuvasaalis Taiteiden Yöstä
Siellähän on siis aivan pakko käydä, kun se kerran on!
Aloitus Linnunlaulun sillalta oli hyvä. Olivat tilanneet oikein hienon kuutamon tilaisuuteen.
Ja heti perään kunnon mahalasku. Sinisen talon kahvilaan oli laitettu esiintymään ilmeisesti Suomen Huonoimmat Trubaduurit -kisan (tosi TV) finalisti. Oli melkoisen kiduttava Knockin on Heaven's Doouoar!
Ihmisiä suviyössä. Taide kelluu.
Finlandia-talon seinällä pyöri joku aivan totaalinen taide-elokuva. Ei harmainta hajua, mistä oli kyse (tämä lause kattaakin aika hyvin 90% illan havainnoista).
Manskulla ei ollut autoja. Jee!
Mutta eduskuntatalolla oli ihmisiä (vaihtelu virkistää).
Olimme kokoontuneet katsomaan ihmettä kaukaisilta mailta: ihmisiä kepin nokassa.
Ja sitten ne alkoivat heilua. Ja heiluivat vissiin tappiin asti, mutta eihän sitä jaksanut katsella varttia kauempaa. Lähietäisyydeltä olisi varmaan havainnut jotain nyansseja, mutta kuten kuvasta näkee, niin lähemmäs kampeaminen ei välttämättä olisi ollut kovinkaan helppoa. Saatanan kuumakin siinä tungoksessa oli ja Campari uhkasi loppua. Pois pois pois.
Palaan pohjoiseen (Radiopuhelimet).
Heitätsä tulta?
Kirjastoauto eksyksissä.
Hemmot valaisivat vetten päällä kävelevien penkkejä.
En syönyt festarimakkaraa, vaikka aina kyllä pitäisi.

Selvishän se
Hienoa, että jotkut ovat uhrautuneet puolestamme. Käsi ylös kaikki, jotka ovat edes hetken miettineet asiaa!
Ööh, näkyy vähän huonosti...
Ööh, näkyy vähän huonosti...
Friday, August 24, 2007
Stop the press!!!
Aivan mieletöntä:
Antti Tuisku on vaihtanut NIINKÖ-sanan NIINKU-sanaan! Tosi makeéeta.
Pitänee äänittää tuon Viihdeuutisten uusinta, niin voi laskea, montako niitä niinkuja oikein tuli.
Antti Tuisku on vaihtanut NIINKÖ-sanan NIINKU-sanaan! Tosi makeéeta.
Pitänee äänittää tuon Viihdeuutisten uusinta, niin voi laskea, montako niitä niinkuja oikein tuli.
Hajanaisia huomioita (ja vanhoja, siivosin työpöytää...)
Hyvä kommentti kaupunkipyörävisioihin.
Pakottavat ostamaan uuden kameran ensi vuonna.
Heil Zappa! Meil MannerhÄH! Minkä takia muuten tuossa kyltissä on tuo vanha tuplaässä? Eikö siitä pitänyt jo luopua.
Todella ruuhkaisaa.
Joo, nyt on ollu vähän huonot kelit, mutta 26.7. ei ollut ollenkaan säätä. Muistatteko?
Vaan Etrurian etruskit ovat odotelleet vielä kauemmin! Heidän valtionsa lakkasi olemasta ja 2400 vuotta sitten. Lälläslää!
Pakottavat ostamaan uuden kameran ensi vuonna.

Thursday, August 23, 2007
Interblogistista run...
...runoilua. Siinähän se sana pyöri just kielen päällä.
No mut, oltiin siis Tiian 30vee synttäreiillä. Kun en osaa kirjoittaa oikeen, niin laitan tänne nipun huonoja kuvia mieluummin.
Päivänsankari silminnähden tyytyväisenä. Oikealla vilahtaa Visakenkä-Jarkon haamumainen kuula.
Pumppu yrittää aloitella rokin soittoa.
Ja onnistuu yrityksessään. Päivänsankari diggailee silminnähden tyytyväisenä.
Paikassa (Belly) on kuuma, joten täytyy mennä välillä ulos taidekuvaamaan.
Ulkokuvausreissulla Jarkko tutustuttaa minut aivan uuteen taistelulajiin: kamerakaksintaisteluun. Kamerat taskuun, kädet irti kameroista, sekundantti laskee aloituksen ja se, kumpi ensin kuvaa toisen, on voittaja. Meitsihän ei todellakaan ole mikään nopeuden ruumiillistuma, mutta yllättäen voitin kisan. Kuten kuvasta näkyy, niin kamerani ottaa vielä kuvaa, kun Jarkon salama vasta välähtää. Molemmilla lieni päällä asetus, jossa on salama + pitkä valotusaika. No eniwei, myös todistajat todistivat, että minun aseeni laukesi aiemmin (hetkinen... öö).
Toinen pändi skulaa jo stygejä.
Kauniimpi diggailee silminnähden tyytyväisenä.
Aki on tykki!
Yllätysdrinksu!!! Kauniinpi meni tiskille ja kysyi, että haluunko kans jotain. Sanoi,ett jos on oikeeta lonkeroo (Hartwallin), niin semmoinen. Ja jos ei oo, niin tuo ylläri. Johon Kauniimpi, että tuon sit jonkun neitijuoman, kun teikä ei voi sanoa. Sitten se tulee pöytään tuommoisen kanssa ja valittelee, että ei ollut semmoista paperipäivänvarjoa, mutta että on se varmaan yhtä herkullista ilmankin. Ja lasissa on tietysti pullollinen Karhu-olutta. Erinomainen drinkki!
Sitten mentiin vielä joidenkin tyyppien kanssa Basen terassille, joka oli anteliaasti auki puoli kahteen.
Otin kuvia joistain tyypeistä:

No mut, oltiin siis Tiian 30vee synttäreiillä. Kun en osaa kirjoittaa oikeen, niin laitan tänne nipun huonoja kuvia mieluummin.

Sitten mentiin vielä joidenkin tyyppien kanssa Basen terassille, joka oli anteliaasti auki puoli kahteen.
Otin kuvia joistain tyypeistä:

Testing testing...
Pakko tehdä testi, kun Osmo Politrukkikin teki. Kysymykset olivat idioottimaisia, mutta lopputulos yllättävänkin mieluinen. Kyllähän punkku nääs kelpaa. Sitä vaan, että en muutamaan kohtaan keksinyt mitään vastausta (esim. lemmikkikysymys), joten stetsonilla heitin, kun ei tyhjäksikään saanut jättää.

Testi

Testi
Tuesday, August 21, 2007
Sunday, August 19, 2007
Kun Puintilan Lauri Suomen osti
IS:
Rattijuopon auto syttyi tuleen
19.8.2007 22:36
Kortittoman rattijuopon auto syttyi tuleen sen törmättyä keskikaiteeseen Hämeenlinnanväylällä sunnuntai-iltana.
30-vuotias helsinkiläismies ajoi henkilöautolla Hämeenlinnanväylällä pohjoisen suunnasta. Vantaan Kaivokselan kohdalla autosta kuitenkin loppui polttoaine.
Rattijuoppo nouti autoonsa bensaa, mutta sähläsi liikkeellelähdössä. Autossa oli vaihde päälle, kun hän starttasi. Auto lähtikin heti käyntiin ja syöksyi samantien liikkeelle törmäten keskikaiteeseen.
Törmäyksen seurauksena moottoritila syttyi palamaan, jonka pelastuslaitos kävi sammuttamassa.
Miehelle suoritettu tarkkuuspuhallus paljasti kuljettajan olleen 0,8 promillen humalassa. Poliisin mukaan kuljettaja oli menettänyt korttinsa jo aiemmin tapahtuneen rattijuopumuksen seurauksena.
Lauri Puintila
Että sellasta.

Thursday, August 16, 2007
Wednesday, August 15, 2007
Pintsku
Jos olisin kouluruoka, olisin
Pinaattikeitto ja puolikas kananmuna
Terve sielu terveessä ruumissa.
Ok, olen siis pinaattikeijo. En inhonnutkaan sitä koulussa.
Tallensin tuon testin tuloksen sähköpostiin, kun sen töissä tein, enkä ehtinyt postausta heti väsätä. Nyt se ei aivan toimi. Missähän vika?
Tuesday, August 14, 2007
Joku roti!
Schimanski hoitanee tämän keissin
HS:
Saksassa kuusi kuoli ampumavälikohtauksessa rautatieasemalla
Julkaistu: 6:52
stt–dpa
Duisburg. Kuusi ihmistä on saanut surmansa ampumavälikohtauksessa Saksassa. Viranomaisten mukaan Duisburgista Länsi-Saksasta löydettiin kaupungin rauta-aseman läheltä viisi ruumista kahdesta autosta ja niiden läheltä. Kuudes, vakavasti haavoittunut henkilö kuoli matkalla sairaalaan.
Ei muuta kuin viikset käyntiin!

Sunday, August 12, 2007
tuhopoltto
Autoja tuhoutui tuhopoltossa Tampereella
13.08.2007 00:22
Autokatospalo uhkasi läheistä rivitaloa. Päivystävän palomestarin mukaan palon otaksutaan olleen tahallaan sytytetty.
Rivitalon edessä oleva autokatos syttyi palamaan Tampereella myöhään eilisiltana.
Autot olivat pitkässä autokatoksessa neljän auton ryhmissä. Palamaan syttyi kaksi ryhmää, joissa oli paikalla yhteensä viisi autoa.
Autoista neljä tuhoutui ja yksi kärsi kuumuuden aiheuttamia vahinkoja. Myös autokatos vaurioitui palossa.
Palokunta sai estettyä palon leviämisen muihin autokatoksen autoihin ja noin 15 metrin päässä sijainneeseen rivitaloon.
Päivystävän palomestarin mukaan palon otaksutaan olleen tahallaan sytytetty.

Terveisiä Pellavarockista!

Subscribe to:
Posts (Atom)