Jotain uutta sitten vieläkin

Meikäläisen maallinen vaellus on ollut tavallaan aika laaja. Siihen on mahtunut sekä yllättäviä käänteitä että tasaisen harmaata toistoakin. Kaikenmoista on tullut vastaan niin tiskatessa kuin maailman toisella puolella elostellessakin. Mutta silti sitä vaan joka päivä kokee jotain uutta ja ihmeellistä.

Asia, josta yritän kirjoittaa, on kyllä niin arkinen, että varsinkin täällä Kalliossa luulisi siihen törmänneen jo ties kuinka monta sataa kertaa. Sepä tässä eniten ihmetyttääkin. Jumalauta, neljäkymmentä mittarissa ja tähän asti oli odotettava!

Tänään kello 02.00 (videon kellon mukaan) minä nimittäin heräsin naapurin lemmenhetkeen. Ensin tietenkin luulin, että on aamu ja yläkerran sadistiset remonttimiehet ovat aloittaneet iloisen aherruksensa rekkamiehen hymy leveällänsä. Jynkytyksen laatu selvisi siinä sitten tarkemmin kuunnellessa. Vaan eipä tarvinnut paljon korvia höristellä itse paukkeen suhteen, vaan lähinnä havaitakseen ne pienet ihmismäiset häivähdykset ikäänkuin isojen rattaiden välistä. (Toisaalta, voihan se olla, että kyseessä itseasiassa olivatkin yläkerran reiskat, en vain halua ajatella niin.)

Tosiaan, mekkala oli 99 prosenttisesti puun ja kiven mekaanista tuotantoa. Siis sänky tai vastaava, jossa jotkut kriittiset ruuvit ovat todella löysällä niin, että vaikka etäisyyttä seinään oli yli 4 senttiä, kontakti löytyi silti säännöllisesti. Samaan aikaan osa sängyn jaloista vietti pieniä hetkiä irti lattiasta ikäänkuin iloisesti steppaillen. Sänkyjen Fred Astaire kenties. Tavallaan voisi kuvitella, että sänky leijuikin ilmassa ja tavallaan kopautteli kimmokkeita läheisistä kiinteistä rakenteista pysyäkseen ylhäällä vastavoimien ilotulituksessa. Kuin tuhatjalkainen jättiläisheinäs( nyt riittää jo! toim. huom.)

No mutta hei, asiassa on jotain hyvääkin. Se kuulosti hieman rumpusoololta. Havaitsin ikäänkuin toistuvan teeman (ei tirskuta!) ja variaatioita. Ja mikä tärkeintä: dramaattisia taukoja. Musiikissa ei mikään ole niin tärkeätä kuin osata olla soittamatta oikeissa kohdissa. Teema muodostui rytmistä, joka oli aika kompleksinen ilmeisesti sängyn eri osien aiheuttamien kopinoiden lievästä epäsynkronista johtuen. Ja hieman oli melodiaakin, kun erikokoiset puuesineet tapailivat milloin lattiaa milloin seinää. Varsinaista lead-laulua en tosiaan kuullut, enempi se oli sellaista jazz-tyylistä meiningissä mukana skättäilyä (kaikki tietää mitä on scat!).

Olenpa melko varma, että Bonham-vainaa poikamaisen ilkikurisesssa mielessään olisi kyseisestä elämänilon näytöksestä inspiroitunut ottamaan sopivia osia rumpusooloonsa. Tiedättehän sen, kun Bonzo soitti pitkät pätkät rumpusooloa käsillään ja sitten taas kapulalla (hehee, tahallinen symboli). Älkääpäs naurako, kyllä taide ottaa silloin tällöin inspiraation ihan elävästä, lihallisestakin, elämästä. Joskus jopa suora elämän pikku hetkien toisinto voi olla suurta taidetta. Tämä vain tuppaa unohtumaan nykyisellä Idols-aikakaudella, kun miljoonapäiset teinilaumat jonottavat matkimaan puunattua androidia (Tuisku).

No, kello on nyt jo yli kuusi ja päässäni on pyörinyt rumpusoolo poikineen ja olen vitun väsynyt. Etsinpä teille vielä viihdykkeeksi jotain todella elämää suurempaa rumpujensoittoa. Tässä poikkeus vahvistaa säännön: setä ei raski liiemmälti taukoja pitää. Toivottavasti teillä on kahdeksan minuuttia aikaa keskittyä häiriöttömästi tuohon. Pääsette mahdollisesti käymään maata kiertävällä radalla. Hemmo itse ainakin hylkää osan fysiikan laeista jossain puolivälin kohdalla.

Aika pirtsakka Buddy

Nyt takaisin punkkaan. Ei tämä varsinaisesti hyvää tee pitkään jatkuneelle nukkumishäiriölleni.