Ihmisen lyhyt lähihistoria

Tässäpä portaat helvettiin. ihan vain muistutuksena itselleni.

Ja Graalin malja. Tai jotain.

Kelataan hieman taaksepäin, vaikkapa pari postausta. Järkyttävän kauhea känniviikonloppu oli silloin juuri loppunut.

Maanantai. Töissä. Yritän lähinnä pysyä kasassa ja selvittää, mikä on tämä outo maku suussani.

Tiistai. Töissä. Selvisi se maku: suussa maistuu paska. Edelleen.

Keskiviikko. Töissä. Ei kai mitään erikoista. Paska meininki vaan.

Torstai. Töissä. Työpäivä on kuitenkin lyhyt, kun pitää lähteä tsekkaamaan eräs leffa ihan työni takia. Leffan jälkeen sinkoudun kuitenkin välittömästi ulkoradalle. Alkaa maistelu. Aivan tolkuton maistelu. Koluamme neljä ravintolaa plus yhdet jatkot.


Perjantai. Herään kotona siihen, että joku tyyppi tulee vaihtamaan sähkömittaria. Ilmeisesti en herännyt ovikelloon. Huomaan, että kädessäni on voileipä, joten pureskelen sitä yrittäen näyttää aamiaishenkilöltä. Mittariheebon poistuttua totean olevani liian kännissä mennäkseni töihin. Tekstailen sinne tänne, peruutan työt, sovin treffit eilisillan dokukaverin kanssa aamiaispizzan merkeissä. Pizza on aika vekkuli aamiainen.

Jostain syystä menemme kaverin duunipaikalle. Hän yrittää sopia tulevia duuneja käyttäen kahta kännykkää ja mäcin läppäriä yhtaikaa juoden samalla kepua ja viskikolaa.

Iltapäivällä menen kotiin. Hetken ihmettelyn jälkeen päätän osallistua töölöläisblogaajien baarikierrokseen, kun nyt en kerran töissäkään ole.

Illan Isäntä kuvaa melko tyylikkäällä pokkarillaan meitä.

Eräällä oli mukanaan antiikkinen polaroidkamera. Vaikuttava peli. Ei aivan mahdu taskuun.

Kierros oli vallan sivistynyt. Takaraivossa jyskytti krapula ja tieto huomisesta työpäivästä ja ihme kyllä onnistuin nauttimaan virvokkeita tarpeeksi vähän. Pääsin töihin lauantaina.

Lauantai. Jep jep, sittenhän olikin blogimiitti Kalliossa taas. Pikkusen pisti jo puuskuttamaan, mutta menin paikalle. Kauniimpi kävi noutamassa minut muualle hyvissä ajoin, joten en altistunut karaokelle.

Sunnuntai. Töissä taas. Masentaa olla töissä kun voisi ihan yhtä hyvin olla himassa löhöämässä krapulaansa pois.

Litkun lätkyn.

Slurps.

Tässä kuvassa on muuten Vanha Vihtahousu itse!


Denaturoituneen bloghaajan kirjoituskyvyn petettyä kirjurina tässä reportaashissa toimi Tuomas Vim. Kiitos.