Monday, December 25, 2006

Kevyt kuvareportaashi kaukomailta

Englannissa on aina huisin hauskaa, kun menee hotellissa vessaan/kylpyhuoneeseen ekan kerran. Voi sitä logiikan määrää, joka silmille pöllähtää.

No mut hei, vesi sentään tulee jo yhdestä putkesta! Tosin veden lämpötilan säätäminen oli tehty mahdottomaksi noin kolmen minuutin viiveellä, joka oli nupin kääntämisen ja sen vaikutuksen välillä. Ilmeisesti noista säätimistä lähti käsky johonkin vesikeskukseen kellarissa, koskapa muutettuani viidennestä kolmanteen kerrokseen vempeleiden toiminta nopeutui jonkin verran.


Suihkussa sitten hauskuutettiin oikein kunnolla. Kuvassa on neljä säädintä. Alhaalla on kuuma- ja kylmävesihanat kylpyveden laskemista varten. Ylhäällä ovat suihkun hallintalaitteet, joista vasen on ikäänkuin volyymi ja oikea lämpötilanvalitsin, jossa asteikolla yhdestä kymmeneen kohtuullinen lämpötila löytyy noin 1,2-1,3:n väliltä ja mikrometrin siirtymä aiheuttaa satojen prosenttien muutoksen. Eri nastaa aamulla superkrapulassa.


Jämäkkä truutta, joka löytyi toisesta huoneestani. Juu, sieltä se vesi ei juurikaan suihkua, vaan putoaa leppoisasti göntsänä ihmisraunion puoliväliin.


Syy, miksi kahteen kertaan pyydetään laittamaan suihkuverho ammeen sisäpuolelle, on selkeä. Englannissa ei ole vielä yhtään lattiakaivoa. Onneksi tässä hotellissa ei ollut kokolattiamattoa kylppärissä *huokaus*.


Klassikkokyltti. Vesihöyry laukaisee palohälyttimen?

Palohälyttimistä puheenollen, tässäpä vasta lappu! Luulin iltahöyryissäni ensin, että tuo ripustetaan oven ulkopuolelle, kun huoneessa palaa. Nauroin sille pari tuntia. Seuraavana päivänä tajusin, että tässä muinaisessa kulttuurissa käytetään kuitenkin melko lailla samoja kirjaimia kuin Suomessa, ja luin lapun...


Teetä pitää olla.


Aulabaarien vessat ovat yleensä hienoja. Tämä ei räjähtänyt aivan roomalaiseen pompöösiyteen, mutta ihan kiva.


Jännä tuplaroskis.


Jatkuu.

Ehkä.

7 comments:

  1. Monet tykkäävät laittaa sen suihkuverhon ammeen ulkopuolelle koska jos se on sisäpuolella, niin se verho hakeutuu ihoon kiinni ja tuntuu inhalta. Melkein yhtä inhalta kuin kävellä sukkasillaan märällä kaakelilla. ;)

    ReplyDelete
  2. Sivistysmaiden huipulta. Englanti on aina naurattanut noilla moderneilla vessa/suihkuratkaisuillaan ja sillä, ettei siellä mitenkään nopeasti ole älytty, että talvisin on kylmempi kuin kesällä.
    Pakkaspäivinä on ollut jännää kattella koulupoikia ja -tyttöjä polvihousuissaan ja lyhyissä hameissa. Jalkapalloilijat jatkavat perinnettä aikuisina.

    ReplyDelete
  3. Suhteeni UK:hon, varsinkin Lontooseen ja Oxfordiin on sama kuin trad. hullulla puuroon, mutta ei tulisi mieleenkään lähteä niille seuduille talvella! Kesäaikaan selviää mistä vain heikäläisten asumismukavuus-keksinnöistä, mutta talvivisiitit ovat silkkaa hulluutta ja hengenvaarallista touhua.

    Kivoi kuvia taas, kuitenkin.

    ReplyDelete
  4. "Vesihöyry laukaisee palohälyttimen?"

    Kyllä. Suomessakin.

    ReplyDelete
  5. Tony: jep. kavereiden kanssa mietittiin, että jos miljonääriksi haluaa, niin englantiin vaan tekemään lattiakaivoja. sivubisneksenä voisi ajaa tilattavaa taksia ja bonuksena talvisin hoitaa hiekotusta (kun sattuu sopiva sää).

    varapygmi: aika monet shortsit tulikin bongattua +5C.

    zepa: kyllä siellä pärjää, kunhan heti tsekkaa huoneen ikkunat ja lämmityksen ja tilaa tarvittavat remonttimiehet paikalle, eikä jätä sitä hommaa keskiyöhön :)

    pni: tämäpä ylläri. on ainakin olemassa palohälyttimiä, jotka reagoivat vain savuun. ekaa kertaa törmäsin tuollaiseen lappuun. luulin oitis että kyseessä on joku kehno säästömalli.

    ReplyDelete
  6. Meidän savyhälytin ei kylläkään vesihöyrystä ala huutamaan, se on saletti, koska tässä 1900 rakennetussa talossa ja 1984 rakennetuissa kylppäreissä vesihöyryä piisaa.

    Mutta mikä edistys! Ei kokolattiamattoja kylpyhuoneissa, eikä sitä kaatoa oven alta hotellihuoneen puolelle, kuten meillä viimeksi! Ja vesi tulee yhdestä kraanasta! Uskomatonta moderniutta!

    ReplyDelete
  7. Jep, Lontoo siirtyy pikkuhiljaa 1900-luvulle :D

    ReplyDelete