Wednesday, October 4, 2006

Vammaaset

Eduskuntaan kaipailtiin kuuroa kansanedustajaa
Julkaistu: 21:41
Arto Astikainen
helsingin sanomat

Jos eduskuntaan valittaisiin maaliskuun vaaleissa kuuro tai muu vammainen kansanedustaja, vammaisten tulkkipalvelut saattaisivat parantua ja henkilökohtaista avustajaa koskevat ongelmat helpottua.


Näin arveltiin eduskunnassa keskiviikkoiltana vammaispalvelulain lähetekeskustelussa. Hallituksen esittämällä lainmuutoksella lisätään kuulovammaisten ihmisten tulkkipalvelujen määrää budjettineuvotteluissa sovitulla tavalla.

Kuulo- ja näkövammaiselle tulee oikeus tulkin palveluihin noin tunniksi päivässä, kun vähimmäismäärä on nyt 40 minuuttia. Muiden vammaisten tulkkauspalveluaika lisääntyy noin 20 minuutista puoleen tuntiin.


Kansanedustajat epäilivät, ettei muutos poista ongelmia. "Tulkkipulaa laki ei poista", Riikka Moilanen-Savolainen (kesk) huomautti.

Paula Risikko (kok) arveli, että kuulovammainen kansanedustaja saisi viittomakielen tulkkauspalvelua enemmän kuin uuden lain edellyttämät 360 tuntia vuodessa eli noin tunnin päivässä, jos tällainen kansanedustaja valittaisiin. Palveluissa on paljon eriarvoisuutta.

Pentti Tiusanen (vas) oletti, että vammaisten avustaja-asiakin etenisi, jos eduskuntaan tulisi avustajaa tarvitseva kansanedustaja. Tiusasen mielestä eduskunnan tosin pitäisi pystyä hoitamaan vammaisten asiat muutenkin.

No comments:

Post a Comment