Wednesday, October 18, 2006

Pastan myivät

Tänään töihin mennessäni tajusin, että ei ole evästä mukana. Onneksi bussikuski oli kaahannut sen verran tulisesti, että minulla oli pari minuuttia aikaa käydä Pasilan aseman K-kaupassa hakemassa apetta. Kyseinen kauppa on varsin kuuluisa huonoista valikoimistaan. Ostin Pirkka Herkku Keittiö -sarjan tuotteen nimeltä Broileri Pasta.


On se kaunis. Tässä mikroateriassa on kuitenkin yksi eriskummallinen piirre: se ei mahdu tuollaisen standardimikrokuvun alle. Eikä se toisaalta ole niin laajakaan, että kupu pysyisi sen päällä suorassa.


Vastoinkäymisistä huolimatta söin aterian. Aika paska. Broilerinpalat maistuivat origameilta ja kastike oli hieman kitkerää. Pasta ei maistunut miltään. Kiitos Pirkka, ootte aika eteviä siellä. Jännää, että rasia oli niin kupuahylkivän laaja, kun mättöä ei mitenkään hirveästi sisällä ollut. Laajuuteen on varmasti hyvä syy - kyllä duunarille aina pientä jäynää pitää tehdä.

Ja koska tämä oli niin tärkeä postaus, etten malttanut kotiinpääsyä odottaa, hoidin blogauksen duunista tyylikkäästi japaniksi.



Ps. Nokian 5140:ssa on surkea kamera.

8 comments:

  1. Voi saatana sitä kauppaa. Avokki kulkee sitä kautta töihin ja kotiin ja aina, kun olen pyytänyt tuomaan jotain ruokaa/juomaa, niin se tulee jonkun korvikkeen kanssa, "kun ei niillä ollu just sitä". Niillä ei oo just yhtään mitään siellä pikkolo-kikkolo-k-kaupankuvatuksessa.
    -minh-

    ReplyDelete
  2. Sieltä on hyvä kerätä aamuisin vähän painetta vereen. Jos vaikka tekis mieli kylmää kokista... 50/60

    ReplyDelete
  3. Pyöräilin tänään kaupan kautta töihin vähän kiireessä kun pomo oli pyytänyt tulemaan 15 minuuttia aikaisemmin, mutta olin jo 5 min. myöhässä ja astuessani kauppaan huomaan sen olevan keskellä jotain kaaosremonttia ja täysin epäkunnossa. Jouduin siis lähtemään myöhemmin kesken töiden käymään kaupassa (mut kukaan ei kyllä pahastunut). Ostin lihapullia ja muusia tuollaisessa vähän saman näköisessä pakkauksessa. Oma katakeruuden aiheeni koskee sitä, että kuvassa oli hienosti muusin ja lihapullien joukossa myös puolukkahilloa, mutta arvaa vaan oliko sitä siellä oikeasti? Ei tod. Olin hyvin pettynyt.

    Tuo kupuongelmasi taas...tuota, eikös nuo yleensä mikroteta ilman kupua niin, että päällysmuoviin pistellään vain haarukalla tms. reikiä? Mutta tietty, jos erityisesti pidät kuvusta tai jotain... ;) (Ja, haa haa, arvaapa kenen bloggaajan kanssa minulla on treffit? ;))

    ReplyDelete
  4. Mä en yleensä käytä sitä muovin kanssa lämmittämistä, kun se muovin poistaminen tuhat asteisena neliösentti kerrallaan on hieman tylsää puuhaa.

    Jaahas, jos arvaan, niin et tietenkään voi kertoa :)
    Mutta arvaukseni kaikkiin bloggaajakysymyksiin on PA. Paitsi että silloinhan olisit kirjoittanut yhdellä g:llä... pahus.

    ReplyDelete
  5. Inhoan sitä k-kauppaa yhtä paljon kuin koko pasilan saatanallista asemaa. Ainiin, Malmin asemaa inhoan vielä enemmän.
    Ihan vaan tiedoksenne.

    ReplyDelete
  6. Joo, kyllä malmin asema voittaa pasilan aseman inhottavuudessa mennentullen. Sieltä ei löydä koskaan ulos ja kun sitten joskus vuoden päästä löytää, onkin tietysti väärällä puolella malmia.

    Pasilan asemalla on sellainen pieni säätömeininki koko ajan päällä. jengi kiertää ympäri, sama pummi aina oven edessä keräilemässä juniin kiiruhtavien ihmisten stögöjä ja ne verkkaripojat siinä parkkipaikalla väijymässä, milloin joku ritsa täynnä mustalaisia kaahaa paikalle jne.

    Joskus istuin siinä ulkopuolella puolitoista tuntia ja tarkkailin menoa, se on ihan oma universuminsa. Usein sitä ei voi tehdä, kun verenpaineesta on kuitenkin huolehdittava...
    -minh-

    ReplyDelete
  7. Oon täs jo pitkään suunnitellu pelkästään Pasilan asemaan keskittyvää blogia, jossa listaisin pikkuhiljaa kaikki asiat, jotka siellä on pielessä. Kukaan ei varmasti tykkää siitä paikasta, joten en ainakaan voi ketään loukata sillä :)

    ReplyDelete
  8. hurina: jaahas (taas), taidanpa sittenkin arvata, että kyseessä on bloggaaja, joka viimeisimmässä postauksessaan kirjoittaa treffeistä :D

    ReplyDelete