Om'pu

Om'pu - tuo kiva pieni korttelikapakka. Tjaa, onko se sittenkään niin kiva?

Tällaisia ajatuksia pyöri eilisiltana mielessäni, kun vyöryin mäkeä alas kohti Om'pu:n ovea. Ovea, joka piti kärsivällisesti takana tuon Helvetistä tutun saatanallisen metelin, joka ei ainoastaan tuhoa kaikkea mahdollista keskustelua, vaan myös vie äänesi huutaessasi jotain päätöntä dataa ystäväsi naamaa kohden tietäen, että hän ei tule kuulemaan konsonanttiakaan.

Toisin oli joskus. Muistan, kuinka kolmisen vuotta sitten useinkin iltakrapuloissani lyllersin tuonne ohranektaria tarjoilevaan keitaaseen (muutoin niin kovin kuivassa Kalliossa). Musa oli paskaa ja se tuli ämyreistä kovin paskalla saundilla, mutta harvoin niin kovaa, etteikö olisi voinut ainakin yrittää keskustella jostain. Mitä se "Jostain" (näyttää hieman ranskalta) sitten olisi pitänyt sisällään, siitä minulla ei ole aavistustakaan, eikä ole muillakaan... Mutta oli se kiva elää tietäen keskustelun aloittamisen mahdollisuudesta, jos vaikka ajatus olisi eksynyt synkkään päähäni.

Kuinkas sitten kävikään? Tekivät pienen remontin. Ja vaihtoivat äänivermeet. Sen jälkeen ei ole kenelläkään ollut kivaa. Monasti olen ihmetellyt alkuillasta, kuinka jo kohtalaisen pienillä voimakkuuksilla pystyykin saamaan niin pistävän ja puhetta haittaavan äänimaton aikaiseksi. Puukko korvassa - taustamusiikin tarkoitus! No mutta se on vain alkuillasta. Kaikki vähääkään ravitolaäänentoiston kanssa tekemisissä olleet tietävät, että ensi töikseen kannattaa volumepotikka kytkeä kiinni vanhaan kunnon tuntiviisariin. Kahdelta kiinni menevässä paikassa ei sillä setillä pääse aivan kaakkoon asti, muta pirun pitkälle kuitenkin. Ja ainahan voi lähtötasoa justeerata sinne työsuojelusääntöjen ylärimaan päin (ja pikku harjoittelulla menee heittämällä yli).

Miksiköhän kirjoitan tätä juuri nyt, enkä esim. puoli vuotta sitten? Kuten mainitsin, kävin Om'pu:ssa eilen. Ystäväni kertoi, että pöydässään oli ollut hetki sitten joku Om'pu:n henkilökunnasta/hallinnosta. Tuo heppu oli kertonut, että joutuvat kohta hieman remontoimaan taas, kun pitää estää äänen kantautumista asuntoihin. Valitusta on pukannut. Kaverini ei ollut älynnyt kysyä, että mites olis pieni meteliraja täällä itse ravintolassa.

Ja taustalla pauhaa ihan oikean DJ:n räkäinen kätkätys. Tuossa pikkuruisessa betoniseinäisessä asuintalon alakerrassa sijaitsevassa kuppilassa on töissä ihminen, joka palkkaa vastaan soittaa musiikkia, jota kukaan ei halua kuulla ja niin lujaa, että ihmiset kirkuvat toisilleen naamat pakokauhun vääristäminä. He eivät kuitenkaan pakene paikalta, vaikka jokainen solunsa haluaisi hakeutua inhimillisempään ympäristöön. Viereiseen kuppilaan ei ehkä enää mahdu, onhan nyt lauantai-ilta. Ja silloin kun he tulivat, musiikki oli vielä juuri ja juuri sellaisella tasolla, joka ei aiheuttanut varsinaista fyysistä kipua. Nyt ei auta kuin huutaa, jos ääntä vain lähtee.

Huom: kukaan ei tosiaankaan kuuntele tuota musiikkia, kaikki yrittävät kommunikoida toistensa kanssa, ja tuo palkattu henkilö tekee kaikkensa estääkseen kommunikoinnin. Järki?

Tuon musiikin tilalle on helppo kuvitella sirkkeli. Kesällä, kun olin Pohjois-Karjalassa töissä, työmestan viereisessä hotellissa tehtiin remonttia. Aamiaisella oli kiva kuunnella sirkkeliä siinä luonnon helmassa lintujen pomppiessa ympärillä ja auringon paistaessa. Kaikki oli niin täydellistä - paitsi että tuo hampaat pudottava meteli vei kaiken mahdollisen aamuhetkeen liittyvän nautinnon mennessään. No joo, hieman tässä harhailin ajatuksiini...

...mutta tahdon vain sanoa, että vituttaa aivan kymmenellä. En jaksa enää mennä Om'pu:un. Mo'ro!


Ps. Alkaisinkohan buukata bändejä Sirdieen? Kyllä omistaja varmaan tajuaa, että kunnon liverokki tuo asiakkaita ihan eri meizingillä. Vaikka kolme bändiä illassa, jokaiselle jotakin: heviä, diskoa, bluesia... Loistoidea!!!