Monday, November 27, 2006

Kumarrus kuitenkin

Ensin ajattelin, että tähän meemiin en lähde. Jouduin kuitenkin pyörtämään päätökseni luettuani monta koskettavaa kirjoitusta kyseisestä henkilöstä.

Tunnustan siis: diggasin Juicea joskus ihan älyttömästi. Sattui nimittäin hänen uransa alku aika otolliseen hetkeen minun kannaltani - jos nyt vaikka mainitsen, että jonkun aikaa musaa diggailtuani riipaisin kitaran käteeni sitten minäkin vuonna -75. Tosin ajoitusta tärkeämpi oli tottakai herran (siis Juicen!) oikea meininki.

Kaikki olennainen ja olematonkin on sanottu muualla. Osallistun meemiin laittamalla tähän mielestäni oikein sympaattisen kuvan viime kesältä. Ensimmäinen poika on jo saanut nimmarin, toiselle juuri tulossa.


20.8. klo 14.18. Sattumalta jossain Suomessa, kuva by Kervå.

No comments:

Post a Comment