Aamupäivällä kuljin taas Pasilan aseman läpi bussilta junalle. Kävin Pikkolossa ostamassa Iltiksen ja hieman evästä. Olisin ehkä voinut ostaa pullon ihanaista Coca-Cola -juomaa, mutta guess what: kaupassa ei ole yhtään pulloa kokista. Katsoin sekä kylmähyllyn että "kylmä"hyllyn. Pelkkää lightia ja limelightia. Ostan yhden lightin, kun se käy hyvin ruokajuomaksi. Aamun ensimmäisenä sitä ei kyllä voi vetää.
Suuntaan eteenpäin mystiselle Marian-kioskille. Siellä on semmoinen kylmälaari, josta olen kerran ostanutkin kokiksen. Meitsi: "Eikö täällä ole yhtään kokista?" Myyjä: "Joo ei niitä ole enää." En jaksa kysyä mitä vastaus tarkalleen tarkoitti. Ehkä he ovat lopettaneet kokiksen myynnin, tai ovat lopettamassa kaiken limumyynnin, tai jotain.
Siitä sitten oikealle (suuntima) R-kioskille, joka on aivan saatanan täynnä ihmisiä, jotka eivät voi käyttää muuta maksuvälinettä kuin Visa-electronia (ylistetty olkoon Saatana tuostakin keksinnöstä). Raivaan tieni junttien läpi kaksimetrisellä sapelilla kohti "kylmähyllyä". Siellä on kokista. Pullossa ja tölkissä. Läyhän haaleen viileen ympäripyöreänä.
Jonotan joitain tunteja tuossa älyttömän viihtyisässä ja väljässä komerossa, jossa jokainen millimetrin liikahduskin tönäisee vähintään kaksi hyllyä nurin (ainakin toivon niin). Maksan, poistun ja juon. Vieläkin on paska maku suussa lämpimästä litkusta.
"Voiko ihanammin päivää enää alkaa..."
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Limelight, tsih. En ole koskaan keksinyt tuota itse.
ReplyDeleteJuu. Enpä ehkä tahdo brassailla, mutta on tullut käytyäkin eräässä Limelightissä. Siinä taas yleisöarvoitus :))
ReplyDeleteniinpä, on se kumma kun Pääsiäinen ja sen jälkeiset logistiset haasteet tulevat joka vuosi kaupalle yllätyksenä, hyllyt ovat tyhjinä perustervasta ja muista. Tänä aamuna Töölöntorilla Tin Tin Tangossa tilasin tuttuun tapaani perustintinin. Kiva tintin-täti sanoa päsäytti että "on kuule Sambuka croissantit loppu näin Pääsiäisen jälkeen". No ei voisi vähempää kiinnostaa että miksi ne on loppu. Onko leipomot lakossa, vai Ranskasta astiko niitä kärrätään (todella). Huomasin sitten että eräässä korissa oli croissanteja ainakin sata. "Mitäs noi on sitten, anna mulle nyt se tintin kuin olis jo". Siihen hän myötähäpeän keinoin "Ne on kuule koristeita"
ReplyDeletesami o: Tervetuloa. Ja tuossa tilanteessa ainoa kunniallinen teko on syödä yksi koriste tyytyväisellä naamalla :)
ReplyDeleteJa herra Kervå uhosi perjantaina kuinka hän jatkossa ostaa juomansa vain automaateista, jotka on sijoitettu kivasti laiturialueille ja joissa on vieläpä alhaisempi hinta kuin ärrällä tai Mariassa.
ReplyDeleteTaisit unohtaa :D
kauniimpi: Niissä automaateissa on vaan Pepsiä (kiitoksia Vanhalle Vihtahousulle siitäkin keksinnöstä) !!! Muistaaksen puhuin silloin vissystä joka oli sikakallista (ja lämmintä) jollain kioskilla.
ReplyDeleteOli kyllä kauhee krapula silloin :D
Onkohan Elintarvikevirasto tehnyt bentseeniratsian ja korjannut CocaColat pois?
ReplyDeletechrister (tervetuloa): eli veivät ne missä on vähiten bentskuja :))
ReplyDeletePerkele. Erehdyin hammaslääkäriin. Kielsi limujen juonnin, on kiille kulunut. (Minkäs teet, lääkärin neuvosta sitten piti juoda Tavastialla kaliaa.)
ReplyDeleteYstävä kehotti hakemaan toisen mielipiteen esim. Hartwallilta. Joutuu vissiin menemään. Miten ilman kokista voi elää?!?!?!
Minun tietääkseni ilman kokista ei voi elää. Se on elämän perusedellytys.
ReplyDelete"Ilman kokista ei voi elää"
ReplyDeleteVoi vittu teitä nykyteinejä. Faktana esitän väitteen että kokis (tai pepsi - spot the difference, ameriikankusta molemmat) kelpaa vain blandikseksi ja siihenkin vain tilanteessa että muuta ei ole tarjolla.
jude (tervetuloa) : "teinejä" :DDD Kiitos piristyksestä!
ReplyDelete