1. Ykkössijalla on tietenkin legendaarinen Aalto-maljakko, joka ei mielestäni ole koriste, vaan rumiste. Jostain kaapista se taas pompahti vaatien huomiota. Ajattelin, että voisiko sen kerätä täyteen rahaa, olisiko se sitten ikäänkuin arvokkaampi. Voi mennä muutama vuosi. (Ympärillä kauniimman omin käsin Kongon viidakosta raahaamia eebenbuisia oikeita koristeita)

2. Tämä on oudoin koristeeni siinä mielessä, että minulla ei ole mitään hajua kuka sen on tuohon olohuoneen ovenpieleen ripustanut. Toivottavasti en saakaan tietää. Kodissa pitää olla mystiikkaa.

3. Aah, itsestäänlämpiävä saketölkki!!! (kuvassa oikealla, vihreät putelit tulee Saksasta) Tuttu äänittäjä lähetti sen minulle Japanista. Tiesin pyytää sitä häneltä, koska Finnairilla työskentelevä sukulaiseni oli jo aiemmin tuonut sellaisen minulle. Purkista painetaan pohja hieman sisään ja sitten se alkaa lämmetä. Kyljessä on valtavasti ohjeita ja varmasti myös varoituksia, mutta niistä ei meikä mitään ymmärrä. Hieman se pelottaa kun tuollaisen laittaa lämpeämään, että onko siinä esim. joku aikaraja lämmittämiseen...

4. Kaksi ajatonta klassikkoa yhdellä iskulla. Ne ovat nurkassa ikäänkuin omassa rauhassa odottamassa muotiinpaluuta tai jotain. Laavalamppu Tarjoustalosta ja Pyörivä Hässäkkä (miksi noita sanotaan?) Saiturin pörssistä (loistava kauppa!). Kumpaisenkin hinta taisi hipoa jotain yhdeksää euroa.

5. Kake. Edesmennyt ystäväni, jonka sain synttärilahjaksi ei niin kovin kauan sitten. Ei ollut minusta kaktuksenkasvattajaksi. Ehkä olohuoneen ikkunaverhojen ikuinen pimeys hyydytti sen. (Ginitölkki ei varsinaisesti ole koriste vaan käyttöesine, vaikka kaunis onkin)

Boonusrasti! TADAA!
Kävin äitiä morjenstamassa viikonloppuna. Siskon entisessä (ja sitä ennen myös minun) huoneessa oli jotenkin tutunoloinen esine. Pää. Muttei auki. Mutta eikös vaan olisi tässä selvästi Pää Auelle kaveri? Näyttää naispuoliselta ja takaa lähtevästä piuhasta päätellen jatkuvassa nettiyhteydessä. Oikealla oleva mystinen esine vihjaa yhteyksistä jopa muihin sivilisaatioihin kaukaisissa galakseissa!!!

No, ainakin sille PA:n blogissa näkyvälle tyypille kaveri :)
Joku synkkä ja myrskyinen yö kaikki asunnossamme jostain kumman syystä majailevat TYHJÄT alkoholipullot katoavat kuin tuhka tuuleen...Tuleepahan tilaa OIKEILLE esineille...
ReplyDeleteHmph, hmph
Eli täysille alkoholipulloille!
ReplyDeletet: Al Kohol
Varoitan: älä ala kerätä rahaa maljakkoon, siitä ei perilliset kiitä! (vrt. meidän perheen anopplasta perusttu pennivaasi).
ReplyDelete(hsahfrgc, vain kaksi ekaa oikein).
Onko Kake hengetön?? :( Voi isi minkä teit! No, seuraavalla kerralla kasvien sijasta jotain muuta.
ReplyDeleteydyzoks, joskus tuosta word verificationista vielä muodostuu joku oikea sana..
mulle tuli kerran wv:stä IKEA, mainitsinko siitä? ainakin mun piti mainita...
ReplyDeleteSun äitis: jos ton jaksaa kerätä täyteen, niin siinä on semmonen kasa rahaa, että sillä tekee maailmanympärimatkan. Ei sitä silloin jälkipolville jätetä.
ReplyDeleteTiia: joo, Kake heitti veivin. Masentu varmaan pimeydestä. Oli se kyllä hauska veijari.
Kauniimpi: Mulle tuli kerran pöytä ja baarituolit IKEAsta. :DDD
Miksköhän noiden kirjainarvoitusten pituudet vaihtelee?
anfboa
Sun Äitis tuntee ihmisiä, joilla oli samanlainen maljakko kuin viimeisessä kuvassa. Enemmän arvoinen se on kuin tuo Savoy-ämpäri täynnä hiluja.
ReplyDeletehbfbyj on tsekkiläinen hävyttömyys.
"Sun Äitis tuntee ihmisiä, joilla oli samanlainen maljakko kuin viimeisessä kuvassa. Enemmän arvoinen se on kuin tuo Savoy-ämpäri täynnä hiluja."
ReplyDeleteVeditpä, Petja, kryptiseksi. Tuossa minun äidiltäni otetussa kuvassa oleva esine ei käsittääkseni ole maljakko. En kyllä tutkinut kovin tarkkaan, mutta pikainen silmäys antoi vaikutelman umpinaisuudesta.
Tuo ylläoleva lainattu lause voisi olla jostain vanhasta dekkarista, jossa upporikas patruuna kuolinvuoteellaan heittää pienen täkyn hulttiopojalleen, kun poika on kyllästyneenä viskannut perhealbumin takkaan.
Poika kysyy: "Mitä tarkoitat?", jonka jälkeen äijä korahtaa viimeisen sanansa, josta on kuitenkin täysin mahdoton saada selvää.
Tämä tietenkin syöksee pojan hulluden partaalle - hän ei voi olla selvittämättä mysteeriä. Siinä sitten vierähtääkin tunti ja vartti, kunnes ollaan kohtauksessa, jossa poika heittää veivinsä saatuaan juuri palapelin valmiiksi.
Varmaan mustavalkoinen.
hqoqu
Hui, mnatzis!
ReplyDeletem natzis?
Olen ollut poikkeuksellisitisesti netittä jonkin aikaa, niin jäi aiemmin kommentoimatta, mutta tuopa oli tosiaan aika hehkeä, tuo patsas.
ReplyDelete"poikkeuksellisitisesti " :DDD
ReplyDeleteKylläpäs ihmiset näkeekin esineet omilla tavoillaan. MInä en tuota luokittelisi patsaaksi. Toisaalta, jos patsaat olisivatkin styroksia, ne eivät tuntuisi halatessa niin kylmiltä...
Veikkaan jotain peruukkitsydeemiä.
Pari kuukautta myöhässä.
ReplyDeleteTuo on styrox-pään vieressä oleva esine on maljakko, vieläpä melko harvinainen malli, 50-luvun hienointa taidelasia.
Sarpanevaa. Tuttuni sai omastaan 600€, mutta se ei ollut aivan samanlainen, sikäli kun saan kuvasta selvän