Taisi olla muinaisessa Hymy-lehdessä, kun julkaisivat sarjakuvamaista palstaa nimeltä Puutaheinää. Oho, mitvttua, se lehtihän on vieläkin olemassa, eikö ne osaa lopettaa ajoissa. Nyt tämä juttu läsähti kasaan kuin rannalle ajautunut jättiläiskalmari.
Nohhhh... sanotaan nyt vaikka sitten, että Hymyn Puutaheinää on saanut Hesarin nettisivujen Uutiset-osastosta "vakavan" kilpailijan.
"Yleisradio aikoo panna johtonsa uusiksi
Julkaistu: 23.3.2006 23:00:25"
"Yleisradion korkeimmat johtajat ja keskijohto valitaan uudestaan ja uudenlaisille paikoille, jos Ylen hallintoneuvosto hyväksyy hallituksen kaavailut."
Entä jos ei hyväksy? Aikooko Yleisradio, jossa näyttää olevan kaksi kilpailevaa hallintoelintä, panna johtonsa silti uusiksi.
"Yleisradion hallintoneuvosto saa ensi tiistaina eteensä johtamismallin, jossa ei enää ole nykyisenlaisia radio- ja televisiotoimialoja."
No, tämä on ollut havaittavissa kuvaruudussa jo pitkään, radiosta ei enää ole edes havaintoja, taisivat lopettaa 90-luvun alussa.
"Tällöin muun muassa radiotoimialan johtaja Seppo Härkönen (kesk) ja televisiotoimialan johtaja Olli-Pekka Heinonen (kok) saavat hakea uusia tehtäviä Yleisradion johdosta tai muualta."
Neroutta: voivat hakea työtä meiltä tai sitten muualta.
"Radio- ja televisiotoimialojen sijaan synnytetään neljä erilaista sisältöaluetta, joiden johtajat valitsee Ylen hallitus."
Tämä itseasiassa hieman pelottaa minua. Kiva sitten katsella muurahaisdokumenttia radiosta.
"Aiemmin korkeimmat johtajat on valittu poliitikoista koostuvassa Ylen hallintoneuvostossa."
Vieläkään en ymmärrä, miksei Hallintoneuvosto hajonnut muun Neuvostoliiton mukana.
"Sisältöjohtajat ryhtyvät luotsaamaan esimerkiksi faktaan, kuten ajankohtaisjournalismiin, ja fiktioon kuten draamaan perustuvia toimialoja. Samalla väki Yleisradion keskijohdossa todennäköisesti vähenee, Ylen hallituksessa lasketaan."
Ja sitten on vielä faktan ja fiktion lisäksi... mitä aloja?
"Nykyiselleen jää kuitenkin ruotsinkielinen toimiala, jonka tuore johtaja Annika Nyberg Frankenhaeuser jatkaa ruotsinkielisen sisältöalueen johtajana."
Ahaa, vanha tuttumme normaalilyseosta! Ruotsinkielinen toimiala, joka ei ole faktaa eikä fiktiota, jossa henkilöt ja nimet heittelevät iloisia kärrynpyöriä ja veitsiäkin silloin tällöin. Helppo sanoa "nykyiselleen jää", kun nykyisyyttä ei ole sellaisena, kuin me tavalliset ihmiset sen tunnemme. "Tuore" saattaa tarkoittaa, että mainittu Frankenstein piipahtaa luonamme sekunnin ollessaan kesälomalla vuonna 3727. Tuo sekunti saattaa kestää meidän ajassamme yllättävänkin kauan.
Kysynpä vaan: kuka antaa lapselleen toiseksi etunimeksi Nyberg???? Vaikka ei sillä väliä, huomenna kaikki on toisin. Nimet, asiat, toimialat... nothing stays the same when you enter the "gonzo zone".
"Ylen säästötoimet ovat siis puremassa myös johtoportaaseen. Viime syksyn yt-neuvottelut vähensivät maakuntaradioista 40 työntekijää."
Purevat tai eivät pure, riippuu Neuvostoliitosta.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Hesarin verkkosivulta:
ReplyDelete"Yle valitsi ohjelmistoalueiden johtajat
Julkaistu: 14:13
Päivitetty: 14:53
Ylen hallitus on valinnut uudet ohjelmistoalueiden johtajat. Uutis-Yle-ohjelmistoalueen johtaja ja yhtiön varatoimitusjohtaja on Seppo Härkönen, 57, ja Asia- ja kulttuuri-Ylen johtaja on Olli-Pekka Heinonen, 41.
Uuden Virike-Ylen ohjelmistoalueen johtajaksi tulee Radio Suomen ohjelmajohtaja Ville Vilén, 43.
Ruotsinkielisen toiminnan johtajana jatkaa Annika Nyberg Frankenhaeuser, 54.
Uusi organisaatio tulee voimaan ensi vuoden alussa."
Jaa että tulee voimaan. Mitens se, kun edellisessä uutisessa höpistiin jotain hallintoneuvoston hyväksymisistä. No, ei kai niillä niin vitun väliä.
"Seppo Härkönen (kesk) ja televisiotoimialan johtaja Olli-Pekka Heinonen (kok) saavat hakea uusia tehtäviä Yleisradion johdosta tai muualta."
Eivät nuo säälittävät poliittiset lietelannat joutuneet hakemaan oikeisiin töihin. Onnekseen.
Miten mulla on fiilis, että tämä oli jo päätetty edellisen uutisoinnin yhteydessä. Asiasta vain haluttiin antaa kuva, että tässä olisi kyse ihan oikeasta uudistuksesta ja OIKEASTA virkojen täyttämisestä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Eihän tämä minulle mitenkään kuulu, mutta on se vaan inhottava tietää, että Neuvostoliiton bolitbyroo elää ja voi hyvin Ilmalassa. Eikä siinäkään muuta inhottavaa kuin se, että kesäisin pyöräilen duuniin siitä ohitse.