Pahin kysymys ikinä Jaakopilta tekstiviestipalstalla Metrossa 4.2.2009:

Ja joku on vielä enemmän pihalla yrittäessään kirjoittaa "asiaa" (HS, mielipide-palsta, 5.2.2009). Klikkaa isommaksi! :

Alkuhan on ihan turhaa provosoitumista ja diibadaabaa, mutta puolenvälin jälkeen homma lähtee lentoon ja hemmo kuulostaa siltä, kuin ei olisi ikinä kuullut ensimmäistäkään elektronista instrumenttia, mutta silti haluaisi esiintyä alan ehdottomana asiantuntijana. Loppukappaleessa tyhmyys ja tiedottomuus lyövät kättä kuin jumalat ikään.
Miksi "livenä" on lainausmerkeissä? Ei konserttisalissa akustisilla instrumenteilla soiteta kuin ainoastaan livenä. Muutoin kuunnellaan äänitettä.
Miten pystytään tuottamaan tosilla instrumenteilla "soundi" (taas vittu lainausmerkeissä!!!), jota toisilla instrumenteilla voidaan vain tavoitella? Mikä se tavoittamaton, mutta tavoiteltu, soundi silloin on?
Ja eikö heebo oikeasti tiedä, että esim. sinfoniaorkesterin soitinyhdistelmillä on aivan vitun turha yrittää luoda samaa soundia, joka syntyy syntesoijalla tai sähkökitaralla lisälaitteineen studion "nappulatekniikalla" (voi kyrpä näitä lainausmerkkejä) päällekkäisäänitysten keinoin? (Otetaanko esimerkiksi vaikka Panteran kitarasoundi, noin niinkuin helppona tapauksena. Siinähän ei ole edes vielä synia mukana...)
Ja tyyppi kutsuu itseään muusikoksi. Ziisus!
Hesarin toimittajilla on tietty hauskaa, kun lyövät vetoa tähän tulevista vastauksista, mutta en suo heille sitä iloa, että sinne kirjottaisin.
Vittu että vituttaa.
"Live" ja "soundi" on lainausmerkeissä tietysti siksi, että ne sanat ovat meidän rytmimusiikkia kuuntelevien ja/tai soittavien käyttämiä ulkomaalaisperäisiä sanoja. :D
ReplyDeleteNoi yleisönosaston kirjoitukset kuuluvat samaan kastiin Hesarin keskustelupalstan kanssa ... niitä ei kannata lukea. Siinä vain masentuu kun huomaa minkälaisia pösilöitä keskuudessamme tallaa.
ReplyDeleteTästäkin huolimatta sitä tulee välillä lukeneeksi vain huomatakseen, että verenpaine nousi taas kerran ihan turhaan. Onhan sekin tavallaan viihdettä.
Janne: Hesarin yleisönosasto on sentään kärkikastia. Tsekkaa välillä vaikka jotain Ilkkaa; mummot kiistelee Jeesuksen lapasten väristä (tai jostain yhtä järkevästä).
ReplyDelete"!"
ReplyDelete