Katsotaas, olen seitsemän vuoden aikana onnistunut keräämään ostoksillani jäsenmaksuun 2,49 euroa. Melkoinen summa, vai mitä!
Kysytte tietysti, että eikös herra ole käyttänyt korttiaan. Olen niin pirusti. Paitsi sen jälkeen, kun kerran ravintolassa tarjoilija kertoi minulle, että eihän luottokortilla maksaessa kerry yhtään mitään tässä firmassa. Lisäsi vielä, että painu vittuun köyhä.
Kiitti vitusti. Maksan aina kaiken luottokortilla (paitsi joskus baaritiskillä, kun vituttaa se kortillamaksun hitaus, jolloin kaivan taskustani kilon painoisen setelitukon, josta ravistelen pienimmät lattialle ja maksan sitten viisisatasella. Se se kuulkaa vasta aikaa viekin.)
No, sen jälkeen en ole moisesta paskalärpykästä välittänyt hittojakaan. Jos meikäläisen raha on jotenkin huonompaa heidän mielestään, niin sitten minun mielestäni heidän korttinsa on huonompi kuin muiden kortit.

On tuossa kyllä jotain liikuttavaakin. Ovat oikein pitäneet kokouksen, jossa ovat pohtineet meikäläisen häiriökäyttäytymistä.
"-No niin, arvoisat hallituksen kanssajäsenet, mitäs vittua me tehdään tälle hera Kervålle, joka ei vaan saa kertymään sitä jäsenmaksuaan määräaikaan mennessä?
-Pihalle vaan, jos ei se tuo meille hilloo!
-Kyllähän se on kantanu massia tänne aivan vitusti.
-No mikä on ongelma?
-Kun se ei tajunnu että luottokortilla kannettu raha ei kaivossa pysy.
-Ai se maksaa jollain leikkirahalla? Sehän on rikollista!!!
-Itseasiassa ne on kyllä ihan samoja euroja, mutta meillä nyt vaan on tällanen idioottimainen sääntö, ettei me niinku lasketa niitä sen hyväks...
-Eli potkastaanko me kultamunia muniva hanhi vittuun?
-Joo...
-Ollaanko me ihan tampioita?
-Joo..."
Meitä on sitten käsitelty samassa kokouksessa, kun mullekin tuli vastaava kirje tänään postissa. Tosin puuttuva maksu oli enää 26€, että enköhän sen maksa, kun kuitenkin s-kauppa on se, missä pääasiassa käyn.
ReplyDeleteAntoivat seitsemän vuotta kerrytysaikaa? Minulla se taisi olla puoli vuotta – ja maksoin osuusmaksun kiltisti täyteen, kun aika oli loppunut, eihän sinkulla ole niin isoja ostotarpeita, että se bonuksilla kertyisi.
ReplyDeleteEnpä kyllä toisaalta ole aiemmin kuullut osuuskaupasta, jossa luottokorttimaksu ei kerrytä bonusta. Kyllä meillä vaan kerryttää.
Niin, ja vielä – tässä puhutaan asiakasomistajuudesta. Osuuskunnat ovat sellaisia hassuja vekottimia, joissa kaupan omistavat asiakkaat itse (ainakin sikäli kuin osuusmaksu on maksettu). Kyse ei ole mistään pörssiyhtiöstä, jossa asiakkaat tuovat joidenkin kasvottomien omistajien pöytään hilloa.
:D :D En enää lue sua duunissa.
ReplyDelete