Täytyy sanoa, että jos en olisi ollut mukana, en välttämättä uskoisi. Yritän mennä aikajärjestyksessä.
Maanantaiaamuna heräilen siinä kahdeksan maissa. Se on hieman liian aikaisin, koska kyyti maalle lähtee arvatenkin aamupäivän loppupuolella. Ei se mitään, ehdinpä rauhassa syödä aamiaista, eikä pakkaamisenkaan kanssa tule kiire.
No ei totta vie tule. Molemmille mahdollisille kuskeille olen jo ehtinyt soitella turhaan ja aamupäivä hupenee kuin hiekka tiimalasissa (runollista). Loppuun. Olen siirtynyt sohvalle makoilemaan ja nukahtanutkin jo, kun puhelin viimein soi täsmälleen keskipäivällä.
Siellä on langalla kuski nro1. Hän on hirvittävässä kännissä odottelemassa karaokevuoroaan paikallisessa räkälässä (huom. maanantaina keskipäivällä). Toteaa, ettei ole tänään ajokunnossa. Uskon sen. Jatkan loikoilua.
Herään taas puhelimen sulosointuihin. Kuski nro2 on saanut setvittyä ongelmansa virkavallan ja ajokortin suhteen ja on valmis starttaamaan jostain eteläiseltä poliisiasemalta kohti Kalliota ja maaseutua. Mahtavaa! Kello on tosin jo melkein kaksi.
Nousen murisevan jenkkifarmarin kyytiin Kalliossa. Olen pikaisesti tehnyt itselleni eväsvoileivän ja aion syödä sen autossa. Heräämisestä lähtöön oli niin vähän aikaa, etten jaksanut mättää leipää kitusiin hutiloiden. En kuitenkaan löytänyt kotoa mitään kätevää juomaleiliä; minulla ei siis ole evään kanssa juotavaa.
Ja tässä kohtaa homma nimittäin todellakin kaatuu: ehdotan, että käyn kipaisemassa pienen kolapullon viereisestä Siwasta. Vaan kuskipa sanoo, että pitää tankata eli käydä huoltiksella, osta sieltä. Emme asioi Siwassa - kohtalomme on sinetöity. Tietenkään emme voi tietää tuon pikkuriikkisen lisähidasteen poisjäämisen valtavia vaikutuksia, mutta kyseessä on dramaattinen käännekohta keskellä mitä tavallisinta maanantaita.
Suuntaamme Kalliosta Lahdentielle. Kaipa siellä jossain vaiheessa huoltis tupsahtaa vastaan, asialla ei varsinaisesti ole kiire. Emme kuitenkaan ehdi kokea Lahdentietä kuin pari minuuttia, kun perässä alkavat siniset valot vilkkua merkiksi ajokkimme pysäyttämiselle. Ja mikäköhän on poliisilla asia? Kuskilla ei ollut turvavyö kiinni! No, kertahan se on ensimmäinenkin, kun tuosta syystä pysäytetään. Heh.
Seuraa standardihommia: ajokortti ja rekisteriote. Hetken päästä poliisimiekkonen sanoo, että tämä auto ei muuten ole katsastettu. Johon kuski tietysti sanoo, että kylläpäs on - maaliskuussa! Jonkun ihme byrokratiajutun takia auto olisi kuitenkin pitänyt katsastaa uudelleen syyskuun alussa ja kuski/omistaja on ollut vakaassa uskossa, että katsastus pitää tehdä vuoden loppuun mennessä. (En tarkemmin asiasta tiedä, kun tuo autoilun maailma on kovin vieras.)
Fakta: auto ei ole katsastettu. Poliisihemmo on kuitenkin kovin ymmärtäväinen sekaannuksen suhteen ja ehdottaa, että jos kärräämme kärrymme lyhintä tietä katsastusasemalle ja suoritamme hommelit, niin hän ei ota kilpiä, ja kirjoittaa koko insidentistä vain rikesakon. Kuski nyökyttelee sanoen, että piisofkeik, autohan luikahtaa läpi muitta mutkitta. Kuski ja minä tiedämme kuitenkin, että se kärry ei mene läpi puskutraktorillakaan. Pakoputki puuttuu. Poliisi ei vain ole vielä huomannut asiaa, kun on sen verran epätavallinen malli kyseessä.
Sanaakaan ei asiasta vaihdettu, mutta me molemmat ajattelimme, että kunhan tästä päästään, niin jatketaan matkaa aivan kylmästi ja diilaillaan autohommelit joskus syssymmällä. Sehän ei tietenkään onnistu. Ystävälliset poliisisedät ovat nimittäin niin ystävällisiä, että saattavat meidät Katsastusaseman pihaan!!! Meidät on piiritetty! Anna syanidi, Hans!
Tässä vaiheessa tunnen olevani osa Ijäksen elokuvaa. Kaveri vie paperit konttoriin. Odotusaika noin kolme varttia. Odottelutilan pöytä on pullollaan Kodin Kuvalehteä, Trendiä, Kauneutta Ja Teveyttä... Mitä helvettiä? Pikkuisen etsiskelemällä löydän Tekniikan Maailman, jossa on kattava keittiöveitsitesti, wau.
Sitten lähtee ihan piilokamera käyntiin. Katsastushemmo tulee esittelemään katsastustulospaperia (en tiedä parempaa nimeä) jollekin vietnamilais/thaimaalaisnaiselle, jonka Corollassa on ilmeisesti ollut enemmän kuin yksi vika. Nainen ei osaa suomea ja pyytää hemmoa puhumaan englantia. Hemmo ei kuitenkaan osaa englantia, mutta yrittää selvittää sen helvetillisen paperin lävitse. Jep, juu sii the taiörs, teörs nou.... nastat.. juu vent ty korjaamo tota noin... öö...
Yritämme hautautua lehtiin. Hetken kuluttua rakennus vapisee ja tuomiopäivän jyly täyttää huoneen. Ei ole vaikea arvata kenen autoa testaillaan. Heebo saapuu luoksemme hymyillen muikeasti. Tuota, kyllähän sitä jonkunlainen pakoputki pitäisi autossa olla. Tiedetään. Jaa, tämä kun on myöhässä jo, niin en voi antaa tähän mitään lisäaikaa. Lupa ajaa kestää tämän päivän.
No, tämähän oli odotettavissa. Lähdemme ajamaan kohti paikkaa, jossa pitäisi olla pakoputkikorjaamo. Emme löydä sitä. Sattumalta kuski nro1 kuitenkin asuu juuri niillä tienoilla, joten soitamme hänelle kysyäksemme neuvoa. Ja hetken kulutttua olemme karaokebaarin ovella vastaanottamassa tuota älyn jättiläistä. Kuski nro1 kertoo heti, että olemme myöhässä, mesta on jo kiinni. Asia, jota ei tietenkään puhelimessa voinut sanoa.
Kuski nro1:llä on kuitenkin idea: hän voi lainata meille autoa, kun niitä on niin montakin. Okei, jätämme korjausta vaativan auton hänen pihaansa, josta hän voi sen helposti viedä korjaamoon parin sadan metrin päähän. Ja me otamme mustan 60-lukuisen urheiluauton kulkuvälineeksemme. Jee.
Ehkä hieman epäilystä herättää tuon hoipertelevan hemmon tarve tuoda meille pipoja ja lapasia matkantekoa varten... Mutta sekin asia selviää hyvin pian. Auton lämmityslaite ei toimi. Myöskään tuuletinsysteemissä ei toimi tuulilasin sisäpinnalle puhaltava tsydeemi. Puoli kilometriä ja olemme jäässä umpihuuruisten ikkunoiden sisällä. Voi vittu.
Palautamme auto. Kuski nro1 ei ole onneksi vielä ehtinyt lähteä takaisin baariin, joten hän pystyy lausumaan meille osoitteen, johon tilaamme taksin. Suutuspäinen aikomuksemme on tietenkin vetäistä koko matka taksilla maksoi mitä maksoi. (n. 200e tai jotain). No, taksikuski sanoo heti, ettei lähde ajelemaan maaseudulle. Masennumme (kukaan ei oikeasti tajua mistä on kyse). Neuvottelujen jälkeen kuski heittää meidät Pasilan asemalle.
Pasilassa toteamme, että aikaa on. Ostamme liput ja menemme baariin odottelemaan. Kun juna lähtee, olen kuluttanut aikaa kulkiessani Kalliosta Pasilaan 3h 45min. Se on melko runsaasti hieman yli kahden kilometrin matkaan.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment