Olipa kerran meemi

Tällainen on kiertänyt blogolandiassa: "Kirjoitan merkinnän, jossa paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

Sun Äitis haastoi minut mukaan kommenttilaatikossaan: "Yksi, jonka olisin haastanut on Kervå, mutta hälläpä ei taida olla blogia, vaikka aktiivisesti käykin kommentoimassa." Johon siinä yhteydessä vastasin: "Nythän on vaan sillä lailla, että minulla ON blogi... ...Enivei, pureskelen tuota pari päivää ja kerron sitten ehkä tässä kommenttiketjussa vastauksen tai osoitteen. (parin päivän päästä tämä nimenomainen kommenttiketju on jo hautautunut bittivaltamereen niin syvälle että kukaan ei näe)"

Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, minulla on nyt uusi blogi vain sitä varten, että voin käyttää tuota nimimerkkiä ja blogin nimenä sen suomenkielistä vastinetta. (heikohko selitys, mutta niin se nyt meni).

Mennään meemiin.

1. Puhdistan korvani pinnillä. Sillä aivan tavallisella perinteisellä tummalla, jota naiset joskus käyttävät hiusten kiinnittämiseen. Pumpulipuikko ei käy, se tuntuu vain työntävän töhnää syvemmälle. Pinnillä saa syväpuhdasta! Tapa lienee lähtöisin työstäni, jossa pitää kuulla hyvin.

2. Olen yleensä kotona kalsarisillani (jos ei ole vieraita). Tähän on selkeä syy: en yleensäkään voi pitää vaatteita, jotka puristavat tai hiostavat, ja kotona ollessani yritän maksimoida ahdistamattomuuden, joten heitän ulkovaatteiden mukana myös farkut pois jalasta. Monet ovat varmasti nähneet minun venyttelevän t-paidan kaula-aukkoa (yleensä omaani), silläkin yritän saada vaatteen vähemmän puristavaksi. Koruja tai rannekelloa en pidä ollenkaan.

3. Minun on lähes pakko syödä ruoka-annoksesta ensin ne osaset, jotka ovat mielestäni huonoimman makusia. Varmaankin siksi, että viimeiset haarukalliset olisivat mahdollisimman täydellisiä ja hommasta jäisi hyvä maku suuhun (kirjaimellisesti). Tämä tietenkin joskus kumoaa itsensä, kun ne "huonotkin" asiat ovat osa kokonaisuutta, eivätkä ne "hyvät" asiat yksinään maistu niin hyvälle. "Lähes pakko" tarkoittaa sitä, että voin tuosta joustaa ja vältänkin sitä virallisemmissa tilaisuuksissa, ja jos jätän jotain kokonaan syömättä, eli ei ole pakkomiellettä syödä aina kaikki ja huonoimmat ensin.

4. Älyttömän huono ominaisuus (voi myös pitää tapana) nukahdella missä sattuu. Siis nimenomaan tilanteessa, jossa ei pitäisi nukahtaa. Yleisin paikka on tietenkin ravintolassa, mutta esim. työn ääressä nukahtelen myös aivan liian usein. Tähän liittyen en ollenkaan osaa nukahtaa halutessani, eli unenlahjani eivät ole hyvät.

5. Sananvääntely. Rasittaa välillä itseänikin puhumattakaan niistä kanssaihmisistä, jotka joutuvat kuulemaan epähuomiossa pudottelemiani viisauksia. Useimmiten kohdistuu jullkkisten nimiin perinteisellä tavujen vaihdolla (esim. Muuli Tatinsalo) tai lisäilyllä (esim. Kevin Kostnader ja "taiteilijanimenä" joskus käyttämäni Lars Vegas). Tästä on niin paljon variaatioita etten nyt jaksa kaikkia listata ja noin 99% jää onneksi pääni sisään.

Siinäpä noita. Kaikki, jotka haluaisin haastaa, on jo haastettu. Vapaaehtoiset saavat haastaa itsensä. Kaikki messiin.