Kuultua

Kävelin ystäväni (tai oikeastaan ystävättäreni, mutta en heti kehdannut sanoa, ettei joku luulisi hänen olevan joku ihme seurustelukumppanini...) kanssa ravintola Rytmistä kohti Flemarilla sijaitsevia traagisia jatkoja.

No traagistahan ei ollut itse jatkoilla yhtään mikään (paitsi eräs traagisen kaunis nainen), vaan se, että jatkot olivat traagillisesti ottaen aivan liian hyvät.

Ja mitähän meinaa traagillisesti ottaen? No, otimme traagillisesti ottaen viunaa, jota oli määrällisesti niin kauhian palajon, että seuraavana päivänä oli tehtävä stragedinen töihinmenemättömyyspäätös.

Jep, mutta siis kävelimme siinä muistaakseni aukirevittyä Porthaninkatua pitkin, kun aikaisemmin ohittamiemme henkilöiden ryhmittymästä yhtäkkiä neitonen lausuu totisella ja kuuluvalla äänellä:

"Homo! Musta on tullu homo!"


Vittuuks siinä.