Torkkelinmäen marttakerhon miesjaoston raportti 001/08

Torkkelinmäen marttakerhon miesjaosto kokoontui eilen (10.06.08 klo 17.00) Torkkelinmäellä tarkoituksenaan seurata Torkkelinmäen marttakerhon naisjaoston vatruskanvalmistuspuuhia. Näin myös tapahtui.

Veikkaanpa, että tarkkaavainen lukijani kysyy tässä vaiheessa mielessään, että mikä ihme on vatruska. No, täytyy myöntää, että se on hieman arvoitus minullekin. Sanan vatruska kuulin ensi kertaa toissapäivänä.

Sittemmin vatruskan syntymän ihmettä vierestä seuranneena sanoisin, että se on perunamössökuoresta ja puuromaisesta täytteestä koostuva hieman pasteijamainen karjalainen perinneruoka. Tässä tapauksessa täytteenä oli riisiä melko puuromaisessa olotilassa.

Minut oli kutsutu dokumentoimaan valmistusprosessi. Siinä päävatruskaattori Minhiä odotellessamme tajusin kesken ensimmäisen loiventavan siiderin, että prosessi olikin jo alkanut. Marinadi oli ilmeisesti aiemmin päivällä valmistanut perunamössön kilosta perunoita ja parast'aikaa keitteli riisimössöä hellalla. Tämä aiheuttaa pientä vajausta kuvamateriaalin kannalta, mutta otanpa vahingon takaisin olemalla sitäkin tarkempi loppuvaiheiden kanssa.

Pöydälle on levitetty vatruska-alusta. Kalliolaisena kuluttajamielipidevaikuttajana tunnettu Marinadi ei voi vastustaa kiusausta ja valitsee Hesarista nimenomaan mielipidesivut pöydän suojaksi. Hieno yksityiskohta!

Minh on saapunut paikalle ja lähtenyt sellaisella vauhdilla työstämään vatruskoita, että kuvaaja missaa taikinan veivauksen pelkästään siiderin avaamisen takia. Tajutonta, en ehtinyt edes kissaa sanoa. Saatikka sitten Villi-the-Kissaa. Kuvassa kuitenkin käsin pyöräytetyt vatruskankuoret odottamassa täytettä.

Ja täytettä ne saavat. Ennen täyttämisen alkua Minh tarkastaa, että täyte sisältää varmasti tarpeeksi suolaa. Tämä on karjalaisissa perinneruuissa todella tärkeää.

Valkoisesta riisimössöstä on muuten yllättävän hankala saada kuvaa, jossa se ei olisi aivan puhkipalanut. Reportteri säätelee siis kameraa, kun vatruskoita täytetään kovalla sykkeellä.

Siinä yksi ylivalottunut riisikeko. Ei oikein löytynyt sävyjä photoshopillakaan...

Tässä seuraavan lätyn sisältöä ehkä hieman paremmin kuvattuna.

Ja hups, sinne se katoaa :)

Täyttämisen lomassa Rappiotäti googlettaa lisää hassunnimisiä perinneruokia Karjalasta. Kaikenlaista sultsinaa ja sulhaspiirakkaa yms. lentelee ilmassa.

Tiesittekö muuten, että sulhaspiirakat valmistetaan kypsistä sulhasista rasvassa keittämällä. Se saattaa tuntua ehkä hieman julmalta... mutta kas, sehän olikin väärä resepti Borneosta. Siellä ne villit viidakossa vaanivat pahaa-aavistamattomia kypsiä sulhasia ja heittelevät pataan. No, itse asiassa tätä tapahtui viimeksi joskus 1600-luvulla, nykyäänhän sielläpäin maailmaa on mitä rauhallisinta. Thanks to hollantilaiset ja britit, jotka taistelivat saaren hallinnasta keskenään sekä siellä jo asuneiden ihmisten kanssa kaksisataa vuotta. On se demokratian vieminen itään ollut hankalaa... eikun nuohan olivatkin diktatuureja. Mitens tässä nyt näin?

Missäs minä olinkaan. Ai niin, Marinadin keittiössä. Ja olohuoneessa, ruokailutilassa, kirjastossa ja makuuhuoneessa myös. Tämä on nimittäin hämmästyttävän monikäyttöinen tällainen tila, jossa ei ole turhia väliseiniä laisinkaan! Parvekkeelle en uskaltautunut (se on mitoitettu kissalle).

Noh, takaisin vatruskoihin:

Täytetyt ja suljetut vatruskat sivellään voisulalla (jonka salamyhkäinen ja silmää nopeampi [ehkä välillä jopa näkymätön???] Marinadi on huomaamattani taas hellalla valmistanut). Tämä on suolan lisäksi toinen tärkeä osatekijä kunnon perinnemätössä: siinä ON oltava riittävästi rasvaa!

Voidellut vatruskat asetellaan varovasti pellille. Ne ovat tässä vaiheessa hieman alttiita murtumille.

Sinne vaan, uunin kuumaan kitaan. Olin sivukorvalla kuulevinani, jotta paistolämpötila olisi n. 250 astetta ja taisi siinä ainakin puoli tuntia vierähtää.

Vatruskoita odotellessamme Marinadi lykkää pöytään salaa (taas) valmistamansa salaatit. Eli salasalaatit. Se onkin jännä piirre näissä Karjalan emännissä, että ei tarvitse kyläillessä nälkäisenä smalltalkata. Aina tärähtää muutama kulhollinen apetta pöytään kuin tyhjästä. Olen varma, että heillä on jotain yliluonnollisia kokkausvoimia. Ja salaliitto!

Kipaisenpa kyökin puolelle vilkuilemaan kääryleiden kypsymistä. Hyvältä näyttää, sanoisi Martti Servo.

Tässä valmiit vatruskat.

Tässä valmiit vatruskat lautasella ja vieressään kolmas olennainen osa perinneruokaa: voi. Okei, se on sama kuin se toinen olennainen osa, mutta niin tärkeä, että otan sen tähän erikseen kolmanneksi myös. Voita sivellään vatruskan päälle juuri ennen syömistä. Me söimme ne lämpöisinä, mutta Minh kertoi, että hänen mielestään ne ovat jopa parempia kylmänä. Tämä satsi tuli syötyä kokonaan, joten nyt sitä aspektia ei voitu testata.

Valmiit vatruskat lautasella hehkeän tekijänsä ylpeissä kätösissä.

Sitten niitä syötiin kera salaatin ja voin. Ja hyvää oli. Tajusin myös vaihtaa juoman siideristä olueen (sopii paremmin).

Ensi kerralla: tytinä.

Lisäys: Metron Live-liite lähti heti perässähiihtämään:

Samat ainekset, eri muoto.