Sitä ei ole.
Sen pituinen se.
...no okei, jatketaan hieman...
Olenhan minä ylioppilas. Se tuntuu hienolta. Paljon muuta en sitten virallisesti olekaan (no, elektroniikka-asentaja, mutta sehän näyttää tittelinä paljon huonommalta kuin YLI-oppilas).
Kirjoitin ylioppilaaksi kaukana kälyisissä Keravan metsissä joskus 80-luvulla. Jo silloin minua kiinnosti omatoiminen tutkimustyö huomattavasti enemmän kuin homehtuneen opettajahenkilön johdattelema "opiskelu". Harmillista kyllä, olin valinnut tutkimuskohteekseni alkoholijuomat.
Tutkijan urani ampaisikin varsinaiseen lentoon, kun lukion toisen luokan keväällä täytin kahdeksantoista vuotta. Enää ei tarvinnut naamioida pontikkapannua maastopaloksi Pohjois-Keravan ryteikköisen nevan laitamilla. Ei, meitsi pystyi rynnimään suoraan Handeliin hellimään niitä kaikkia ihania lasisia ystäviäni!!!
Yleensä noin tunnin pullonhalaussession jälkeen minut poistettiin Pitkäripaisesta naama asfalttia kyntäen. Minulla ei näet ollut rahaa.
Missäs minä olinkaan? Ai niin, se lakki.
Huolimatta aikaavievästä alkoholituotteiden tutkijan urastani kirjoitin yyooksi tuloksella viisi ämmää ja yksi ällä. En tajua enkä muista, miksi menin ottamaan enemmän kuin pakolliset neljä kirjoitettavaa. No enkku oli ällä; ja matikka ja suomi paria pistettä vailla ällä, joten kokonaisarvosana oli ämmä.
Tämä kirjoitusepisodi tapahtui siis joskus ennen sotia (irakin), käytössä ei ollut sitä E-arvosanaa. Ja onkos nykyään joku toinenkin väliarvosana mahdollisimman suuren sekavuuden aikaansaamiseksi (en tosiaan tiedä eikä kiinnosta).
En oikeastaan tiedä sitäkään, miksi näistä arvosanoista kerron, kun eihän niillä ole elämässäni ollut minkäänlaista merkitystä. Tai olisi ehkä ollut, kun pyrin yliopistoon. Toisaalta, vaikka olisin kirjoittanut seitsemän ällää, en olisi päässyt sisään. Ei nyt vaan Mozartin kengännumero kiehtonut niin paljoa (pääsykoe ei mennyt siis kovinkaan hyvin).
Joskus nelisen vuotta sitten yritin etsiä yo-todistustani, kun en muistanut, minkä näköinen se oli. Eipä löytynyt.
Missäs minä olinkaan? Ai niin, se lakki.
No, siinä minä olin, huippulukiossa Keravalla (*naurua*) omahyväisten mulkeroiden keskellä valmistautumassa valmistujaisiin. Ja lakki olisi pitänyt ostaa.
En ostanut. Se näytti aivan saatanan typerältä, vaikka toikin hieman mieleen Aku Ankan. Miksi helvetissä olisin laittanut hikisiä ropojani (tai äidin ropoja) täysin hyödyttömään ja rumaan esineeseen.
Join rahat. Lakin lainasin kaverilta.
BTW. Tänään oli Ilta=Sanomissa "uutinen" jossa kerrottiin alkoholijuomien tehokkuuslistan päivityksestä.
Ilta-Sanomat sai keväällä 2004 Alkosta "vuotona" talon sisällä tehdyn laskelman, jossa selvitettiin, mistä sai halvimman kännin suuren veroalen jälkeen.
No uuhh, vähänkö ootte vittu jamesbondeja!!!
Tuollaisen listan pystyy kuka tahansa väsäämään itsekin. Ja onpa niitä väsättykin. Eräs minua hieman vanhempi ystäväni pärryytti tuollaisen silloin lukioaikoina koulun tietokonekerhossa. Teki ohjelman ja syötti sinne koko Alkon hinnaston. Pienet ja isot pullot erikseen!
Ai että me poijjaat ahmittiin silmillämme tuota ihanan kuivakkaa printtiä. En nyt muista montako sivua sitä oli; varmaan jotain sadan paikkeilla.
Jos tämän printtitapahtuman vuotta pitäisi veikata, niin heittäisin tässä 1982. Eli kolmisensataa vuotta ennen auran keksimistä ja Elvistä.
Missäs minä olinkaan? Ai niin, se lakki.
Siellä me siis olimme. Valtakunnansalissa ojennuksessa kuuntelemassa tirehtöörin vuorisaarnaa loistavasta tulevaisuudestamme. Onneksi päijännetunneli oli silloin kondiksessa, oli nimittäin sen verran kuivaa puhetta.
Seitsemisenkymmentä innosta kihisevää abiturienttiä kuuntelee aavikoittavan kuivaa puhetta ja kyylää ihanasti vieriviereen aseteltuja kauniita valkohehkuisia yo-lakkejaan. Jännitys nousee kattoon. Kohta he pääsisivät kokemaan tuo räjähtävän päähänpainamisen huuman...
Paitsi että yksi ei kyylää.
Minun lakkini ei nimittäin ole kovinkaan kauniin valkohehkuinen. Se on hieman kusenkeltainen. Kaveri oli ilmeisesti juhlinut ihan huolella omaa valmistumistaan ja laittanut lakin sen jälkeen hyvään säilöön autotallin lattialle.
Minua naurattaa. Olenhan juonut aamulla kouluun kävellessäni kaksi lonkeroa tuolla loputtomalta tuntuvalla vajaan kilometrin erämaataipaleella väistellen villieläÄH... Ja eiliseltä taisi olla ihan mukavat pohjat, jotka eivät tuon ikäisen koltiaisen kaalissa todellakaan muutuneet krapulaksi.
Mikähän vittu siinäkin on? Nykyään kun ryyppää, niin seuraavana päivänä on paska olo. Ei sellaista 80-luvulla vaan tapahtunut. Laittaakohan ne nykyään jotain myrkkyä viinoihin? Epäilen salaliittoa!
Eniwei, muita naurattaa varmasti enemmän. En ollut jaksanut myöskään pukeutua aivan koodin mukaan...
Ei helvata, tää pukuhomma täytyy nyt skipata.
Onnellinen loppu lähestyy.
Muut siis saivat valkolakin, minä keltalakin. Oli aivan fantsua seurata onnittelevien opettajien ilmeitä meikäläisen lakkia havainnoidessaan. Osa yritti näyttää vihaiselta, osa naureskeli, jotkut varmaan luulivat, että se on joku tärkeä suvun perinnelakki :)
Ja sitten me ryypättiin niin.
Ja palautin lakin tottakai.
Sen pituinen se.
Lisäke: Ooh, blogilistalla on vappu!
